Tulevan havinaa

Normaali

Noin viiden kuukauden kuluttua olen mennyt läpi harmaan kiven ja saanut mainion pohjan tulevaan, eli suorittanut peruskoulun. Odotan sitä päivää innolla, koska olen roikkunut kohta 10 vuotta samoissa tutuissa kuviossa. Haluan elämääni uusia haasteita. Silti mieltäni kalvaa joskus ajatus siitä, miten putoan kelkasta muiden jatkaessa. Pidän opiskelusta ja lukemisesta, minkä vuoksi olen jo päättänyt lukion olevan minulle oikea paikka. Ammattikoulua en ole harkinnut sillä sieltä löytyy hyvin vähän aloja, joita pystyn tekemään liikuntarajoitteeni vuoksi. Pärjäänkö kuitenkaan tällä muitkittelevalla tiellä?

Pahinta, mitä voisin tehdä tulevaisuudessa, olisi jäädä eläkkeelle. Luulen, että saan sellaisen paperin Kelalta, jossa sitä ehdotetaan. Mikä järki siinä olisi? Saattaisin päästä päivätoimintaan pelailemaan kimpleä. Viikoni kohokohta saattaisi olla sähköpostiin vastaaminen tai terapiassa käynti. Minulla olisi aikaa lueskella kirjoja ja olla Facebookissa. Silloin ei varmaan tarvitsisi pelätä stressiä tai työuupumusta vaan tylsyyttä, joka iskisi vasten kasvoja kun meteoriitti puhtaalta taivaalta. En pidä tätä minulle koskaan varteen otettavana vaihtoehtona. Menen eläkkeelle ikäloppuna siis vanhuksena kuten muutkin. Arvostan kuitenkin, että päivätoimintaa järjestetään sitä tarvitseville.

Turussa on paljon erillaisia lukioita, joista pitäisi osata valita. Aloin funtsimaan yhteishakuun järjestystä heti tämän lukuvuoden alussa. Ensimmäiseksi otin selvää koulujen esteettömyydestä ja mahdollisista erityislinjoista. Kaarinasta bongasin musiikkiteatterilinjan sekä focuslinjan, joka tähtää yliopisto-opintoihin. Molemmat kiehtovat minua kovasti. Jos haluaisin keskustaan opiskelemaan, Klassillinen lukio olisi ehdottomasti paras vaihtoehto, koska siellä on myös ilmaisupainotteinenlinja. Toisaalta sijainnilla ei ole juurikaan vaikutusta, sillä liikun kuitenkin invataksilla. Kerttulin lukio on remontoitu ja kuulemma esteetön hyvä vaihtoehto. Valinnan vaikeus ja järjestyksen miettiminen tuntuu olevan pohjaton työsarka.

En ole vieläkään täysin varma järjestyksestä, mutta viime aikoina olen ajatellut focuslinjaa ensimmäiseksi vaihtoehdoksi. Siellä opiskelija saa valita humanistisesta- tai luonnontieteellisestä suuntauksesta. Haave ammattini on tällä hetkellä asianajaja tai psykologi. Humanistiselta puolelta löytyy juuri oikeustieteeseen liittyviä kursseja. Tämä mahdollisuus antaisi siis minulle eväitä jatko-opintoihin. Sain lisäksi tietää, että Kaarinan lukion kuoroon saa osallistua muutkin kuin musiikkiteatterilinjalaiset. Tämä asia selkiytti ajatuksiani. Musiikki on elämässäni niin tärkeässä roolissa, että tuntuisi hassulta jos se vaan katoaisi. Laulaminen on myös hyväksi heikolle hengityskapasiteetilleni. Näin minulla on tilaisuus heittää välillä aivot pellolle, ja antaa laulun hurman viedä mukanaan.

Toivottavasti olen viiden vuoden päästä opiskelemassa, asianajajaksi tai jossain muualla yliopistossa. Aion ehkä käydä lukion neljässä vuodessa, jotta saisin enemmän aikaa ja mahdollisesti sen myötä parempia tuloksia. Haluaisin pärjätä kirjoituksissa hyvin, ettei tarvitsisi jäädä löysään hirteen roikkumaan ilman määränpäätä. Sitä pelkään tulevaisuudessani eniten. Nykyään ollaan vielä poistamassa pääsykokeita, joten ylpäreissä on pärjättävä entistä paremmin. No, ei sitä kannata etukäteen murehtia. Lukion jälkeen olisi myös kiva muuttaa omaan kämppään. Toisaalta en tiedä kuinka se onnistuisi käytännössä, koska opiskelijalla on usein niukasti rahaa. Tulevaisuus on vähän pelottava käsite. Ikinä ei voi tietää, mitä tulee tapahtumaan, mutta toivotaan parasta.

img_0481

Ystävät pysyvät mukanani tulevien muutosten keskellä. Kuva on otettu eilen lasten- ja nuortenyksikön järjestämästä toimintaviikonlopusta, jossa vietimme Talvi gaalaa.

Mistä joulussa on kyse?

Normaali

Aurinko paistoi ja puissa oli vielä vihreät lehdet elokuun lopussa. Raikas ilma toi mieleen pian alkavan syksyn. Ajan, jolloin ruska saapuu tuoden mukanaan värikirjon. Olin matkalla kirjakauppaan, koska pidän lukemisesta ja piirtämisestä. Sisälle päästyäni minut valtasi suuri hämmennys, sillä näin ensimmäiseksi kasan joulukoristeita. Onko joulu vain kaupallista hössötystä? Kuka ostaa joulukoristeita syksyllä? Onko tässä joulussa enää mitään järkeä?

Jouluun liittyy siivoamista ja kodin koristelua. Ihmiset kuuraavat taloaan joka nurkasta stressin vallassa, vaikka siivoaminen ei kiinnostaisi tippaakaan. He haluavat sukulaisten viihtyvän. Vanhemmat pakottavat lapsensakin keräämään lelunsa ja kehottavat heitä askartelemaan seinille tonttu-ukkoja. Toiset ihmiset nauttivat suuresti askartelusta ja siivoamisesta. Pieni näpertely voi tuoda mukavaa ajankulua pimeisiin iltoihin. Viihtyisäksi laitettu koti tuo tunnelmaa kauan odotettuun juhlaan.

Jouluruoan valmistaminenkin vie kovasti aikaa. Ensin ostetaan ahdistavan tungoksen keskeltä suurella rahalla aineksia, ja sitten pilkotaan monta tuntia rosollia sekä nukutaan yö levottomasti uunissa paistuvan kinkun takia. Yleensä ruokaa jää yli ja kaikki kyllästyvät siihen lähes heti aaton jälkeen. Tästä huolimatta jouluruoka saa suuren suosion. Luulen, että se johtuu erityisesti siitä, että sitä syödään vain kerran vuodessa. Tuoksut ja maut ovat kuitenkin monien mielestä niin erinomaiset, että sen vuoksi kannattaa nähdä vähän vaivaa. Jouluperinteet yhdistyvät ruuassa hienosti esimerkiksi puurossa oleva mantelin kautta, joka tuo onnea.

Joulun aikaan ihmisillä herää monesti kiinnostus uskontoa ja vanhoja perinteitä kohtaan. On outoa, että sellaiset henkilöt, jotka eivät normaalisti ikinä vaali uskoaan arjessa, suuntaavat jouluyönä kirkkoon. Vanhoja perinteitä noudatetaan kaavamaisesti, vaikka niiden alkuperää ei tiedetä eivätkä ne tunnu enää sopivan juhlaan. Toisaalta epäilen, että kirkossa käyminen jouluna vahvistaa oman uskon tuntemusta ja joulun sanomaa. Perinteet taas tuovat turvallisuuden tunnetta, ja niin luodaan kunnioitusta edesmenneitä sukulaisia kohtaan.

Lahjat ovat joidenkin mielestä joulun tärkein osa. Niitä saatetaan ostaa kaikenlaisista alennuksista hullunkiilto silmissä ja kääriä jopa sitten tavarat pakettiin itselle, jotta saisi lahjoja kaikista eniten. Vaikka ei ostaisikaan lahjoja vain itselleen, saattaa niiden määrästä ja arvosta syntyä suuri kilpailu. Lahjat ovat monesti sellaisia, joita ei edes tarvitse. Pakettien antamisen kuuluisi osan ihmisten näkökulmasta tuoda iloa toisen hyvästä mielestä. Monet ihmiset arvostavat tässä asiassa vanhaa viisautta: ajatus on tärkein.

Eräänä aattona istun tähän aikaan joulukuusen ympärillä sukulaisten kanssa odotellen lahjoja. Vatsani oli täynnä herkullista jouluruokaa, ja mieleni oli vallannut hyvä mieli ruokapöydässä käydyistä hauskoista keskusteluista. Laulamme joululauluja lumen leijaillessa maahan hiljalleen. Tunnelma oli tiivis ja levollinen. Katsoessani rakkaita sukulaisia ymmärrän heidän olevan minulle tärkeintä joulussa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jokainen voi itse määritellä, millainen on hyvä tapa viettää joulua ja mistä siinä on kyse

img_0439

Konsertti huumasta savikulhoon

Normaali

Tämä viikko on ollut vauhdikas ja erittäin antoisa. Olin kuunvaihteessa Turun Sanomissa TET-jaksolla, jonka johdosta tällä viikolla koulussa ei ole ollut paljon läksyjä eikä kokeita. Se on luonut mukavaa vaihtelua arkeen. Olen myös iloinen siitä, että edellisestä blogi-jutustani oli hyötyä ja saimme liuskan juuri ennen lumen tuloa.(Kirjoittaminen näköjään kannatta.;)Tämä viikko on ollut erityisen mukava, koska keskiviikkona olin Logomossa katsomassa Johanna Kurkelaa ja perjantaina nuorisovaltuuston järjestämässä nuvagaalassa.

Johanna Kurkelan konsertti oli tunteta herättävä ja koskettava. Se oli luonteeltaan erilainen kuin Haloo Helsingin rokkikeikat, joissa olen enimmäkseen käynyt. Tuli jotenkin mieleen musiikista koostettu teatteriesitys. Tämän tyylinen keikka oli miellyttävä kokemus. Tätä hyvin suunniteltua tarinaa oli helppo seurata omalta paikalta rauhassa istuen. Paras kohta konsertista oli mielestäni kappale Ingrid, joka esitettiin tunteella niin, että se upposi minuun melko syvälle.

Puvustus oli myös onnistunut. Asujen vaihdot olivat nopeita ja hyvin mietitty kappaleiden luonteiden mukaan. Johanna Kurkelan ei tarvinnut, kuin astua lavalle mikki kädessä ja laulaa kauniilla äänellään. Pääsimme hetkessä mukaan laulujen fantasiamaailmaan ja kaikki muu unohtui. Mitään ylimääräisiä räjähdyksiä ei tarvittu. Sen sijaan kapeat valokeilat liikkuessaan eri suuntiin räjäyttivät salin kirkkaudellaan. Soittajat oli monessa biisissä valaistu erivärisillä valokeiloilla kuin solisti. Valot tukivat loistavasti kokonaisuuta. En ihmettele yhtään, miksi konsertin jälkeen koko yleisö nousi seisomaan osoittaen kiitosta raikuvien aplodien voimin.

Perjantaina olin mukana nuvagaalassa. Juhlistimme siellä Turun nuorisotyön 70-vuotista taivalta. Juhlaan osallistui nykyisiä ja vanhoja nuorisovaltuustolaisia, oppilaskuntien jäseniä sekä päättäjiä. Saimme opiskelijaravintola Taidosta huippu hyvää ruokaa ja kuulimme mainioita puheita sekä akabella kuoron laulantaa. Ilta oli todella onnistunut ja antoisa.

Vietin viikonloppua kavereitteni kanssa palviksessa. Teimme yhdessä lounaaksi hampurilaisia ja ilta vaihtui nopeasti yöksi hyvän ystävän seurassa rupatellen. Tänään olin tietysti isin luona viettämässä isänpäivää. Sen jälkeen menin äidin kanssa lasittamaan Tuulenpesään itse tekemäni saviruukun. Työtä oli mukava tehdä sillä pystyin painelemaan tuoreeseen saveen kuvioita niin, että siitä tuli minun näköiseni. Tarvitsin vain astian mallin muotoiluun apua. Lasittaminenkin onnistui tänään itsenäisesti pensselin voimin.

img_0332

Esteettä kotiin

Normaali

Olen muuttanut perheeni kanssa noin kuukausi sitten ihanaan puutaloon. Ulko-oven edessä on kolme porrasta. Tällä hetkellä kotiin pääsyni on ongelmallinen, koska käytössä on vain molemmille pyörille erilliset teleskooppiliuskat, joita ei pysty levittämään edes äärimmilleen, ettei sähköpyörätuolini putoa kadun reunasta alas. Joudun siis menemään aamuin illoin lähes pystysuoraa seinää ylös alas. Se on vaarallista ja pelottavaa.

img_2295

 

Saimme onneksi tosi nopeasti Turun vammaispalvelusta päätöksen kiinteistäliuskoista ja tapaaminenkin onnistui pian mutkattomasti. Sen sijaan liuskoja olemme odotelleet jo yli kuukauden. Emmekä ole myöskään saaneet mitään muita väliaikaisliuskoja, esimerkiksi jotain yhtenäistä, ettei tarvitsisi pelätä pyörien putoamista erillisiltä liuskoilta. Meille ei ole annettu rakentajien suoria yhteystietoja, jotta voisimme tiedustella liuskan tuloaikataulua. Ihmettelen sitä, miksi rampin rakentaminen kestää niin kauan, vaikka he tietävät minun hankalasta tilanteestani.

Minulle on jopa ehdotettu, että muuttaisin palvelutaloon yksin kunnes liuska valmistuu. Luulisi, että olisi halvempaa rakentaa yksi pieni luiska, kuin maksaa minun asumiskuluni palvelutalossa kuukaudeksi. Tämän hetkisessä tilanteessa on sekin propleema, että tuolini ei kestä sitä kauaa. Siitä on jo irronnut pohjansuoja, sillä se ei pysy paikallaan, koska se ottaa kiinni teleskooppiliuskan reunaan. Sähkärin korjaaminen maksaa huomattavasti enemmän kuin ramppi, saatikka, jos joskus vahingossa kaatuisin ja minulle kävisi jotain. Voisi ajatella, että tässä olisi tarpeeksi hälyttäviä seikkoja kiiruhtaa rakentamista.

On vaikeaa löytää täysin esteetöntä asuntoa ja ne uusimmat, jotka sellaisia ovat, ovat todella kalliita. On ymmärrettävää, että Turun vammaispalveluilla on muutakin tekemistä, kuin rakentaa minulle liuskaa. Toisaalta olemme ilmoittaneet asiasta ennen muuttoa. Toivoisin silti, että rakentamista kiiruhdettaisiin. Kaikkien pitäisi päästä omaan kotiin ilman pelkoa ja turvattomuuden tunnetta

Sankaruusepidemia

Normaali

Pahoittelut siitä etten ole kirjoitellut tänne mitään pitkään aikaan. Yritän nyt ryhdistäytyä ja kirjoittaa ainakin kerran kuussa. Suunnittelin pitäväni blogin kirjoittamisessa vain kesälomaa, mutta sitten koulu alkoi ja koko juttu vaan jäi. Joka tapauksessa tämä juttu on syntynyt sanataidekoulussa ja julkaisin sen, koska mielestäni se on ihan onnistunut. Tämä teksti kertoo siitä, että mitä tapahtuisi jos sankaruus olisikin sairaus.

Se pystyy mihin vaan. Se tarttuu helposti kaikilla mahdollisilla tavoilla. Sitä ei vaan pysäytä mikään. Sillä on kyky levittäytyä jokaisen eliön sisään aiheuttaen suuren ja vakavan tulehuksen. Se leviää hitaasti, mutta varmasti jakautumalla. Lääkärit eivät ole vielä keksineet parannus keinoa. Sairautta on vaikea parantaa. Sillä se havaitaan yleensä vasta kun on liian myöhäistä. Lapsille tämä sairaus on yleisempi, mutta heiltä sitä on pystytty joiltain osin parantamaan. Toisin kun aikuisilla tätä supersankari diagnoosia on onnistuttu vain vähän lievittämään.

Sairaus on etenevä ja se alkaa yleensä jämäköillä iskulauseilla. Esim. Rohkea rokan syö tai Vaaroja päin. Jokaisella on oma lause jota sairastunut alkaa pikku hiljaa hokea useammin. Alussa monet alkavat miettiä omaa erityis kykyään. Onko se lentämistä, laaser silmät, nopeus, parannus kyky ja niin edelleen. Sairaus olisi helpompi todeta jos alku vaiheen pohtiminen näkyisi jotenkin päälle päin. Sitten pukeutuminen muuttuu yllättäin. Yleisimpiä pukeutumis tapoja on etenkin värikkäät drikoo asut. Toki poikkeuksiakin löytyy. Viitta on myös yleinen muutos joka ilmenee vasta sairauden loppu vaiheilla. Asusteetkin muuttuvat yksi vaate kerrallaan.

Esimerkiksi jos jollain on uudet värikkäät sukat on miltein mahdoton sanoa onko hän sairastunut vai vaan halunnut hankkia uudet pirteämmät sukat niiden harmaiden tilalle. Lopulta ei ole melkein mitään tehtävissä. Sairastuneet luulevat tosissaan osaavansa tehdä mahdottomiakin asioita. Palokunta on joutunut pelastamaan ennätys määrän katolta lentoon lähteviä supersankareita. Paljon ihmisiä on loukkaantunut kun nopeat supersankarimme ovat luulleet pystyvänsä juoksemaan betoni seinän läpi. Sankareiden lisääntyessä ne ovat myös alkaneet tapella keskenään oikeuden mielisimmän sankarin paikasta.

Nopeasti leviävän epidemian myötä on myös syntynyt uusia kauppoja, jossa myydään supersankari vaatteita ja muita hyödyllisiä tavaroita. Tälläiset kaupat ovat nouseet suureen suosioon. Tässä liikeideassa on kyllä suuri tartunta riski asiakkaiden ja myyjien välillä. Näittä kauppoja uhkaa kuitenkin lopettamis vaara sillä tutkijat ovat todenneet lapsia parantaessa, että on parempi yrittää keskittää sairastuneiden ajatukset heidän omiin realistisiin vahvuuksiin, eikä ruokkimaan mielikuvituksellista sankari maailmaa. Sairastuneille lapsille on järjestetty muutama päiväkotiryhmä, jossa heitä yritetään parantaimage

Hetki auringossa

Normaali

Vietin viime viikon perheeni kanssa etelän lämmössä Kreetalla Chaniassa. Oli rentouttavaa aloittaa kesäloma siellä. Lentomme lähti lauantaina 4.6 viideltä aamulla Helsingistä. Lähdin matkaan manuaalisella pyörätuolilla, koska esteettömyydestä ei voi olla täysin varma. Lentokoneeseenkin siirtyminen kävi kätevästi. Ensin minulta kysyttiin lähtöportilla tarvitsenko siirtymiseen apua. Kun kerroin tarvitsevani, paikalle saapui kaksi miestä, jotka nostivat minut kepeästi pienempään tuoliin, joka mahtui lentokoneen käytävälle. He auttoivat minut myös istumaan lippuuni merkitylle paikalle.

Perille päästyämme lähdimme minibussin kaltaisella ”taksilla” kohti hotelliamme. Siinä oli ikävä kyllä korkeat rappuset ja kapea ovi ennen kuin sisälle pääsi. Ensimmäinen päivä meni lähinnä voimia keräillessä, koska kaikki olivat niin väsyneitä. Kävimme myös kokeilemassa toista uima-allasta ja syömässä lähiravintolassa. Otin pasta carbonaran, joka oli muuten erityisen hyvää.

Sunnuntaina menimme hotellimme aamupalabuffettiin. Minun lempparikseni muodostui ehdottomasti pekoni ja appelsiinimehu, joita löytyikin joka aamu tarjottimeltani. Sitten piti käydä kiertämässä vähän lähiympäristöä. Kauniina rehottavat kukat ja palmut toivat mukavaa lomatunnelmaa. Pysähdyimme virkistävälle jäätelölle hiekkarannan tuntumaan. Vaikka meri näytti kiehtovalta siinä kuumuudessa, päätimme kuitenkin suunnata uima-altaalle. Illalla syömästä tultuamme opetin mummin ja vaarin pelaamaan Unoa.

IMG_1083.jpgMaanantai sekä tiistai kului uiden ja aurinkoa ottaen. Rakastan uimista yli kaiken. Vedessä voi tuntea olevansa niin kevyt. Lisäksi liikkuminen on helpompaa kun maan päällä. Sain pitkästä aikaa uiskennella sisarusteni kanssa. Meillä oli todella hauskaa. Pääsin jopa uudelle uimapatjalle loikoilemaan. Se oli verraton kokemus, vaikka en alkuun ollutkaan niin innokaasti siinä mukana. Uimisen jälkeen tai sitä ennen luin aina kirjaa auringon kutitellessa varpaitaini. Siinä hetkessä oli helppo syventyä kirjaan ja olla kokonaan toisessa maailmassa. Ruokakin oli molempina päivinä mainiota. Maanantaina söin meren elävistä koottua pastaa ja tiistaina sain makuhermoja hellittelevän kana-juustopastan. Iltaisin pelasimme parvekkeella useita eri korttipelejä esim. maijaa…

Keskiviikona lähdimme ajelulle vuoristoon, koska oli hieman kylmempi päivä ja satoi. Olimme tilanneet taksin reissua varten. Auto oli parempi kuin tullessa, koska siinä oli liuku-ovi eikä hankalia rappusia. Kuskikin oli ystävällinen. Saimme kuulla kiinnostavia asioita Kreetan kulttuurista samalla, kun hän ajeli kapeita mutkaisia vuoristoteitä. Pysähdyimme myös kreikkalaiselle salaatille.
Täytyy myöntää, että vuoristossa oli mahtavat näkymät.

Torstaina oli kaupunki päivä. Sama avulias kuski haki meidät. Olin yllättynyt, kun hän halusikin nostaa minut autoon. Kävimme Chaniassa museossa, jossa oli hautoihin veistettyjä jumalia, vanhoja mosaiikkeja ja esineitä. Pää-asiassa olimme kaupoissa. Ostin kauniin pihkakaulakorun sekä hopeisen korun, jossa oli helmi ja liila ruusu. Monissa kaupoissa oli koruja ja avaimenperiä, joissa oli sininen silmä, joka kuulemma tuo onnea. Valitsin mukaani sellaisen avaimenperän.

IMG_1286.jpg

Perjantai oli viimeinen kokonainen päivä. Aamulla sisarukseni laittoivat jalkansa kalojen syötäväksi, ja minä sain puolestani kynsihoitoa. Siirryimme lähikaupan ja hotellin kautta viimeistä kertaa uima-altaalle. Uin harjoitellen erilaisia tekniikoita. Kiersin jopa kokonaisen altaan reunaa pitkin. Uimisen välissä join suklaapirtelöä ja söin perheeni kanssa ranskalaisia. Olin tämän viikon aikana suorastaan ihastunut suklaapirtelöön. Herkuttelun ja lämmittelyn jälkeen taas uimaan. Illalla pakkasimme ja katselimme viimeistä kertaa parvekkeeltamme yön pimeän taivaan joukossa vilkkuvia kaupungin valoja.

Loma oli kovasti odettettu ja viikon alussa aika tuntui pitkältä. Se kuitenkin hurahti nopeasti. Matka täytti odotukset, mutta silti oli ihanaa palata kotiin. Viikon jälkeen oli myös mukava jälleennäkeminen ystävien kanssa, joita oli ollut ikävä.

Junior Games 2016

Normaali

Olin muutama viikko sitten Kuortaneella Junior Games kisoissa 13-14.4. Ne ovat tarkoitettu näkö, kehitys- ja liikuntavammaisille sekä elinsiirron saaneille nuorille. Lajeina siellä on boccia, puhallustikka, keilailu, salibändi, uinti ja maalipallo. Osallistuin kaikkiin muihin paitsi maalipalloon. On mahtavaa, että tällaisia tapahtumia järjestetään, vaikka nykyään mukaan lähteminenkin on säästöjen takia aina vaakalaudalla.

Lähdimme aamulla yhdeksän aikaa bussilla kohti Kuortaneen urheilu-opistoa. Sinne on ainakin 5 tunnin matka, mutta onneksi oli hyvää seuraa, tukevat eväät, kännykkä, tabletti ja kuulokkeet. Pysähdyimme kerran ja ostin perinteisen taivaallisen pehmiksen. Äänestimme myös menomatkalla koulumme kapteenin. Lisäksi kävimme vielä läpi ensimmäisen päivän ohjelman ja boccia joukkueet. Sain mahtavan joukkueen.

Vihdoin saimme huokaista helpotuksesta kun pitkä ja puuduttava bussi matka oli ohi. Ensimmäisenä oli avajaiset. Niissä pamautetaan ilmoille koulun kannustushuuto, samalla käydään läpi kisan osallistujat ja toivotetaan kaikki tervetulleiksi. Avajaisista tulee ihanaa urheiluilman tuntua. Kannustimme kävelevien sarjan sählyn pelaajiamme, kunnes alkoivat omat boccia pelimme.

Boccia on jännittävä laji. Ensin neuvon avustajaa tarkkaan niin, että kouru osoittaa valkoista palloa kohti etäisyydet ja voiman huomioon ottaen ja sitten vaan päästää menemään. Silti ei voi ikinä olla varma, minne pallo menee. Tilanne voi kääntyä päin vastaiseksi yhdellä heitolla. Siksi joka heitolla saa suurin piirtein pidätellä hengitystä jännityksestä. Avustajallani oli varmaan hauskaa seurata tilanteen mukaan vaihtuviani ilmeitäni näkemättä kentälle. Voitimme molemmat sen päivän pelit.

Puhallustikka oli seuraava lajini. Olin harjotellut sitä paljon jumpparini kanssa. Tikka puhalletaan mustasta putkesta tauluun. Avustaja liikuttaa putkea ohjeideni mukaan ja sitten puhallan vaan nopean ja napakan puhalluksen. Sain 84 pistettä, joka oli sen päivän paras tulos. Illalla olin katsomassa maalipalloa, jossa koulumme voitti kultaa. Sen jälkeen oli railakas bilekeilaus kavereiden kanssa. Majoitukselle päästyämme vielä höpötelimme ja kikattelimme hyvän tovin ennen nukahtamista.

Aamulla unen pöpperössä tukevan buffetin jälkeen piti hypätä altaaseen. Jännitin uintiani todella huimasti. Entä jos en jaksaisi uida 25 metriä. Altaaseen päästyäni aloin vaan uimaan täysillä tietämättäni edes pääsenkö perille. Kannustuksesta sain älyttömästi voimaa. Niinpä pääsin tasaiseen tahtiin perille. Tein uuden ennätyksen 8.59 aika kun viimeksi se oli lähemmäs kahtakymmentä minuuttia. Olin todella ylittänyt itseni jälleen, koska olin omin pikku kätösin ja voimin vetänyt itseni maaliin. Sen jälkeen kävin pikaiseen keilaamassa ja syömässä, koska sähly peli oli alkamassa. Sen me hävisimme, mutta sitkeää taistelua oli siitä huolimatta.

Bocciassa pääsimme finaali peliin. Luulimme pitkään, että voitamme sen, koska johdimme viimeiseen erään asti. Tilanne kääntyi kuitenkin yllättäen. Tietysti se vähän harmitti, mutta hopee ei oo häpee. Sain myös hopeaa sählystä ja puhallustikasta. Uinnista tuli osallistumis mitalli. Se on muuten hieno tunne kun oma nimi sanotaan palkintojen jaossa ja saa huristaa eteen aploodien saattelemana. Paluumatkalla kaikki oli varmasti väsyneistä, mutta onnellisia.image

 

 

 

 

Luovaa kirjoittamista

Normaali

Olen käynyt vuoden alusta alkaen luokkalaiseni kanssa sanataide koulussa. Olen oppinut siellä uusia asioita luovasta kirjoittamisesta. Nyt voit lukea muutaman siellä kirjoittamani pätkän. Aluksi saamme jonkun aiheen, mistä kirjoitamme. Seuraavassa tekstissä piti kirjoittaa, jostain käsitteestä tai tunteesta niin kuin se olisi oikea eläin. Tälläisiä tekstejä tehtiin kaksi, negatiivisesta ja positiivisesta käsitteestä.

Se on aluksi pienenä hahmojen sisällä. Se pikku hiljaa kerää itseensä voimaa levitäkseen. Se on kuin pukki, joka kerää kaiken mahdollisen. Kun se alkaa levitä sitä on vaikea pysäyttää. Se muistaa kaiken. Mustavalkoisena kiintyvänä olentona sen on mahdoton erottaa muita värejä. Se on yksinkertainen. Se voi elää milloin vain ja minkä kokoisena vain. Se on kuin sairaus joka ei lakkaa leviämästä. Sillä ei ole syvyys näköä. Joko se valloittaa kaiken tai sitten pysyy piilossa. Tämä leviävä otus on ennakköluulo. Sen voi häätää kohtaamalla.

Onnistuminen on pieni eläin, joka jyrsii hampaillaan monimutkaisia käytäviä maan alle. Se syö ainoastaan multaa, jota onnistuminen saakin mielinmäärin kaivaessaan hampaillaan. Onnistuminen lisääntyy taidon ja ilon avulla. Onnistuminen on yleinen etenkin suurien asutusten läheisyydessä, koska ihmisten rakennuksista hehkuu usein lämpöä. Kun taas harvaan asutuilla seuduilla se ei menesty kylmyyden vuoksi.

Onnistuminen on soikean muotoinen keltainen eläin, joka on silkin pehmeä. Onnistuminen pärjää huonosti tarha olosuhteissa, koska se on niin herkkä. Se huomaa äärimmäisen helposti teko olosuhteet. Sitä on yritetty kasvattaa Amerikassa ja siellä se on jotenkin onnistunut, koska on saatu melkein aidot olosuhteet. Jalostettuna se menestyy mainiosti Afrikassa. Jos haluaa kasvattaa Onnistumista pitää olla lämmintä, ja ravinteikasta multaa vauhdikkaan asumuksen alla. Monesti vauhdikasta asumusta ei koeta tärkeäksi, vaikka se on.

image

Yhtenä kertana kirjoitimme absurdeja tekstejä. En ole itse hirveästi kirjoitellut sellaisia, mutta se olikin yllättävän kivaa. Piti kirjoittaa joku päivittäisessä käytössä oleva esine eläväksi. Hetken mietittyäni päädyin kirjoittamaan puhelimeni raskaista työpäivistä. Valitsin tämän kirjoituksen tähän juttuun, koska se oli mielestäni onnistunein ja hauskin.

Olen aina valmiina ja käytettävissä oleva luuri. Lataudun hetkessä, eikä minulla ole juuri milloinkaan lomaa, koska joudun olemaan aina valmiina uusien viestien ilmoituksille. Lisäksi joudun olemaan päivästä toiseen pilkkopimeässä repussa minua kolhivien kirjojen joukossa. Silloin tällöin joudun soitattamaa kovaan ääneen tylsää musiikkia tai toimimaan tilapäisenä laskimena ja kääntäjänä. Osaan olla myös mainio viihdyttäjä peleineni ja kirjoineni kanssa. Eikö joku voisi joskus pärjätä ilman minua. No nyt saa, koska olen lähtenyt ainaki muutaman viikon pituiselle lomalle lämpimään ja valoisaan Espaniaan. Nyt kännykkä friikki perhe saa pärjätä ilman älyä, koska nappasin mukaani matka seuraa.

Avuliaita ja ystävällisiä ihmisiä

Normaali

En ole hetkeen kirjoitellut, koska olin pari viikkoa sitten kipeänä ja viime viikko koulussa oli tosi raskas. Kun olin kipeä sairastin keuhkokuumetta, ja jouduin oikeen sairaalaan osastollekin hetkeksi. Sain siellä hyvää hoitoa ja minulle oltiin ystävällisiä. Eikä minulla ollut sairaalassa mitään hätää. Päin vastoin välillä on ihan leppoisaa vaan makoilla ja katsella leffoja. On mahtavaa, että meillä on näin hyvä terveyden huolto. Ja kiitos sen nyt olen taas terve iloinen itseni.

Sairastellessa oli tietysti tullut hirveä ikävä ystäviä. Kun olin täysin parantunut lähdin oitis Skansiin Anskun kanssa, ja viime viikolla pyörin Sofian seurassa keskustassa. Aluksi en voinut kuvitellakaan lähteväni ostoksille ilman avustajaa. Tarvitsen kuitenkin apua, jos käteni tippuu sähköpyörätuolin ohjaimelta koska en saa sitä itse takaisin. Enkä myöskään pysty itse käyttämään kukkaroani. Ensimmäiseksi uskaltauduin Sofian kanssa Citymarketiin. Olimme suunnitellut reissua pitkään ja huolella. Se sujui loppujen lopuksi ihan hyvin lukuun ottamatta kiirettä ja paluumatkalla alkavaa vesisadetta.IMG_1538.PNG

Innostuimme ensimmäisestä shoppailu kokemuksesta niin, että seuraavaksi suunnittelimme matkan Myllyyn. Sen jälkeen olemme käyneet vähän milloin missäkin. Itse olin aluksi tosi ujo, niinpä Sofia hoisi aika usein asioinin puolestani. Yleensä vietämme aika pitkiäkin aikoja kauppakeskuksissa. Ei ainakaan tule kiire. Sofia auttoi minua, joten pelkoni lähteä ilman avustajaa osottautui turhaksi. Näiltä reissuilta on jäänyt ihania ja hupaisia muistoja. Lisäksi monista kommelluksista olemme saaneet ottaa opiksemme.

Olen tämän lukuvuoden aikana tutustunut paremmin Anskuun, ja nyt meistä on tullut todella läheisiä ystäviä. Niinpä me olemme myös käyneet paljon shoppailemassa. Hänen kanssa olen ymmärtänyt sen, että aina ei tarvitse sopia kaikkea etukäteen. Se riittää, että on tylsää ja kaipaa ystävän seuraa. On vapauttavaa huomata, että voin liikkua sairaudestani huolimatta niin kuin kaikki muutkin. Pikku hiljaa olen myös oppinut asioimaan itse. Olen tajunnut sen, että myyjät auttaa jos sitä tarvitsee. Pitää vain osata pyytää apua.

Ongelman ratkaisu taitoakin tarvitaan kun on kahden sähköpyörätuolin kanssa liikeellä. Esimerkiksi silloin kun on ahtaassa kaupassa, ja pitää osata pujotella peräkanaa ilman että hajottaa mitään. Ja jos ystävä jää matkalla lumipenkaan kiinni. Silloin pitää vaan osata ottaa rauhallisesti, ja katsoa mistä kohtaa pyörä on jumissa, että osaa työntää oikeasta suunnasta hänet irti. Kyseistä taitoa tarvitaan myös silloin kun hissiin ei mahdu kahta pyörätuolia, koska en pysty liikkumaan yksin hissillä. Välillä tulee tilanteita, että pitää hetki miettiä miten toimia, mutta olen huomannut että aina löytyy joku ratkaisu.

Lisäksi ihmiset ovat pääasiassa tosi avuliaita ja ystävällisiä. Monesti tullaan kysymään tarvitsetteko apua, ja se on ihan tosi kiva. Olen iloinen siitä, että uskaltauduin lähtemään pois kotoa ilman avustajaa. Se avasi paljon uusia ovia ja auttaa minua itsenäistymään. En olisi kyllä yksin uskaltanut. Haluan myös rohkaista kaikkia lähtemään liikkumaan rajoitteistaan huolimatta, vaikka se vähän jännittäisikin. Tietenkin haluan kiittää rakkaita ystäviäni, ja kaikkia niitä jotka ovat auttanut minua.

Kouluttamista ja lomailua

Normaali

Olin 17.2. Helsingissä lihastautiliiton koulutuksessa kertomassa koulu kokemuksistani. Oli myös hienoa saada kuunnella muita luennoitsioita. Se oli tosi kiinnostavaa. En ollut suuresti valmistellut puheenvuoroani, jonka vuoksi minua jännittikin huimasti. Muistan kuinka sydämmeni pamppaili ennen omaa puheenvuoroani. Aloitin kertomalla hiaman perusasioita itsestäni, jonka jälkeen siirryin kertomaan normaalin- ja erityiskoulun hyvistä sekä huonoista puolista. Taustallani oli tämä blogi, josta kerroin myös vähän.

Minulle jäi päivästä mieleen yksi kysymys: Miten olet noin rohkea? En ollut osannut odottaa näin vaikeata kysymystä, mutta osasin silti kertoa, että se on kannustavan ja luotettavan perheeni ansiota. Ilman heitä en olisi varmaan uskaltanut luoda tätä blogiakaan. Joka tapauksessa olen iloinen, että minut pyydettiin koulutukseen mukaan. Uskon, että joku sai jutuistani jotain hyödyllistä irti. Oli mahtavaa saada positiivista palautetta esitykseni jälkeen.

Nyt olen saanut nauttia hiihtolomasta, joka ikävä kyllä on ihan juuri ohi. Ennen lomaa minulla oli suuria visioita siitä, mitä kaikkea tekisin, mutta suunnitelmani eivät aivan toteutuneet. Tulin heti alkuun kipeäksi, joten en päässytkään uimaan niinkun piti. Sitten lepäilin vaan ja katselin videoita koneella. Ehkä tekee ihan hyvää välillä vaan olla. Pääsin kuitenkin hetkeksi mökkeilemään ja näin sillä samalla reissulla isomummua ja pappaakin. Oli kiva nähdä heitäkin pitkästä aikaa ja rupatella niitä näitä.

Keskiviikkona sain nauttia laatuajasta äidin kanssa. Olimme ensin kaupungilla ja illalla teatterissa katsomassa Neljän tien risteystä. Oli hyvä esitys. Ja olimme väliajaksi varannut pöydän ja pari suolaista leivosta, namskis. Torstaina kävin siskoni kanssa Myllyssä shoppailemassa. Luulin loman alussa, että en ehdi tekemään mitään, koska olen kipeä, mutta toisin kävi, onneksi.

Olin alunperin suunnitellut lomalla lukevani vaan kokeisiin, mutta yskä ja kuume yllätti, jonka jälkeen halusin rentoutua. Myönnetään etten ole pysynyt koulukirjoista erossa koko lomaa, mutta olen kuitenkin osannut hiukan rauhoittua ja nauttia lomasta ilman tressiä. Olen tietenkin kuunellut paljon musiikkia ja tänään katson uuden musiikin kilpailun finaalia. Toivon, että Sandhja voittaa. Sen biisissä on tosi hyvä sanoma ja ääni on ihan uskomaton.

image.png