Viikko sitten tulin teatteriesityksen ennakosta, jonne en olisi ikinä uskonut pääseväni. Minulle annettiin nimittäin tuona päivänä kolmas lääkeannos. Minua jännitti tämä koitos ihan hirveästi jopa enemmän kuin viimeksi. 

Olin varautunut jäämään yöksi, koska en tiennyt onko selän tulehdukseni parantunut. Lääkkeenannon yhteydessä otettiin selästä näytteet, joista selvisi onko tulehdus voitettu. Pelkäsin, että mitä tapahtuu jos näin ei olekaan tapahtunut, mitä sitten tehdään. Kuinka voimakkaita antibiotteja minulle voitaisiin edes antaa. 

Heti herätessäni nukutuksesta, jossa lääke oli annettu kuulin, että selkäydin neste oli kirkasta. Se tarkoittaa sitä, ettei siellä ole valkosoluja. Tämä toi jo toivoa. En silti uskonut tulehduksen poistuneen ennen tuloksia.

Makoilin 4 tuntia sairaalassa kuunnellen musiikkia. Näin piti tehdä, ettei tule päänsärkyä. Minulla oli kuitenkin aika heikko olo silloin. Tämä johtuu ehkä nukutus aineista. Paikallaan kölliminen oli turhauttavaa ja minulle tuli sairaampi olo, mitä olinkaan. Onnekseni sain kuulla, että tulehdus on hellittänyt. 

Seuraava lääke annetaan kuukauden kuluttua eli nyt on pieni loma sairaalasta ja se laittaa minut hymyilemään. Olen saanut jo nauttia läheisteni seurasta ja mökki tunnelmasta sekä pienestä voiman lisääntymisestä. Nämä tapahtumat on saanut minut iloitsemaan niistä hetkistä kun saan olla terve. Pitäisi oppia arvostamaan niitä hetkiä, jolloin on oikeastaan kaikki hyvin, eikä murehtia tulevaa.       

Pääsin mökillä edellispäivänä riipputuoliin ja se jos joku oli rentouttavaa sekä hauskaa.