Olen vaikeavammainen, joten en pysty itse tekemään juuri mitään. Tarvitsen apua kaikissa käytännön asioissa, kuten pukemisessa, peseytymisessä ja vessassa käymisessä. Tästä voikin päätellä, etten pärjää yksin oikeastaan ollenkaan. Kuulostaako kamalalta elämältä? Ei yhtään itsenäistä elämää, yksityisyyttä tai omaa aikaa. Onneksi voin puhkaista tämän ajatuskuplan heti näihin alkutekijöihin. Toivottavasti luettuasi tämän huomaat, ettei asiat olekaan ehkä niin.

Itse koen avustajan ennemmin mahdollistavan itsenäisemmän arjen kohdallani esimerkiksi koulussa. Avustaja ei vahdi minua, eikä muutenkaan kyttää minua mitenkään. Hän auttaa minua koulussa kaikissa fyysisissä asioissa, joissa tarvitsen apua. Hän kuitenkaan ei tee mitään varsinaisesti puolestani. Koulussa koulutyöt ovat minun vastullani kuten sekin, että tarvittavat kirjat ovat tunnin alkaessa pöydällä. Avustajani toimii täysin ohjeideni perusteella, jos en pyydä oppikirjoja repusta en myöskään saa niitä. Hänen tehtävänsä on tavallaan toimia tarvittaessa käsinäni, ja muuten hän on melko näkymätön.

Sellaisissa tilanteissa, joissa en tarvitse avustajaa, hän ei ole lähelläni. Joillain oppitunneilla hän poistuu luokasta, jos vain pyydän. Vaikka hän olisi paikalla samassa tilassa hän ei häritse minua mitenkään vaan vetäytyy pikemminkin esimerkiksi luokan taakse. Tieto siitä, että saan apua aina kun tarvitsen, tuo turvallisuutta ja varmuutta itsenäiseen työskentelyyn. Kukaan ei hengitä niskaani, mutta tiedän, että jos tapahtuu jotain apu ei ole kaukana. Tämä sama pätee kotona myös. Saan olla ihan rauhassa makuuhuoneessa tai keittiössä, vaikka kirjoittelemassa päiväkirjaa. Koen tuolloin olevani yksin, vaikka tiedänkin, että saan jeesiä jos tarvitsen.

Yksityisyyteni ei suinkaan rikkoudu siitä, vaikka tarvitsen apua myös vessassa. Tietysti se olisi kiva tehdä itse, mutta olen kyllä huomannut, että kaikista tärkeintä on se, että pääsen sinne, silloin kun haluan, eikä niinkään se, että tarvitsen apua siellä. Jos mietit niin onko sillä todella merkitystä, kuka riisuu ja pukee housut, kunhan vaan vessaan pääsee. Siinä ei myöskään ole mitään noloa, sillä se on ainoastaan avustajan työtehtävä siinä, missä ulko-oven avaaminen.

Pystyn onneksi näkemään kavereitani ilman avustajaa. En tarvitse paljon apua esimerkiksi shoppailureissuilla tai muissa tapahtumissa. Jos tarvitsen jotain, niin siihen pystyy kuka tahansa ystävällinen ihminen, mutten silti uskalla liikkua yksin, jossei ketään tuttua ole lähipiirissä.

Avustajakaan ei pysty auttamaan ilman eksakteja ohjeita, jotka juuri minä annan. Eli vaikka tarvitsen apua esim. ruuan hakemisessa ruokalassa, ilman minua hän ei kuitenkaan osaisi ottaa linjastosta haluamaani määrää ruokaa, joten hän mahdollistaa minun itsenäisen toimintani avullaan myös siellä. Avustajan apu ja läsnäolo tukee itsenäistä toimintaani, sillä en olisi kirjoittanut tätäkään juttua jos en olisi saanut konettani repusta.