Kesäloma on rattoisaa aikaa ehkä jopa vähän liian, kun bloginkin kirjoittaminen on vallan unohtunut, pahoittelut siitä. Luonteeltani olen melko vauhdikas. Sen takia lomaani ei juuri tylsää hetkeä ole kuulunut. Perinteinen Kreetanmatka oli mukava alku kesään. Juhannusmökkeilyn jälkeen teimme pienimuotoisen Turun museo saitsingin, ja sitten nautittiin pari päivää musiikista Ruisrockissa.

Vietin toisen kesälomaviikkoni Kreetalla. Hotellimme Alexia’s sijaitsi Chanian lähettyvillä. Siellä oli hivenen ahtaat huoneet, mutta sitäkin ystävällisempi palvelu. Meille järjestettiin vähän isompi huone, jonka edessä tosin oli kolme porrasta. Olin manuaalipyörätuolilla matkassa, joten huoneeseen pääsi esteistä huolimatta, mutta respan työntekijät hommasivat minulle oven eteen hyvän liuskan.

Etelän lämmössä tuli lähes joka päivä uitua, ja käytyä ulkona syömässä. Uima-allas oli melko syvä, joten minun kannattelu vedessä oli hieman vaikeaa. Siksi hankimme ison uimarenkaan, jonka päällä sain löhöillä. Sen kellukkeen ansiosta uskalsin mennä mereen. Aallot huojuttivat minua ja jalat heiluivat lämpimässä vedessä. Nautin siitä kovasti. En olisi uskonut, että pääsen sinne asti. Sillä ennen suolavettä oli pehmoista hiekkarantaa. Pyörätuolilla sinne ei ollut asiaa. Onneksi äiti ja isoveljeni kantoivat minut sylissä veteen asti. Arvostan sitä todella. Tämä tekikin vierailustani mereen erityisen hienon.

Kävimme myös vuoristossa pienellä maastoajelulla. Maisemat olivat uskomattoman upeat. En ole koskaan ollut niin korkealla. Tuntui kun olisi ollut vuoristoradassa. Kuskiin oli pakko luottaa, sillä tiet olivat kapeita ilman minkään näköisiä kaiteita.

Olimme myös yhtenä päivänä Chanian keskustassa viime vuoden reissusta tutuissa maisemissa. Lähdin myös siskoni kanssa kahdestaan kaupoille. Vakuutimme vaarille, että pärjäämme vallan mainiosti. Toisin kuitenkin kävi, kun päätimme mennä hieman vinosta kynnyksestä alas. Kiljuin ollessani yhden pyörän varassa, koska silloin lamppu syttyi pääni päälle, sillä tiesin kaatuvani. Seuraavaksi havahduin, kun makasin keskellä jalkakäytävää kyljelläni. Ympärilläni oli paljon ihmisiä. Onneksi paikalle sattui kaksi suomalaista sairaanhoitajaa. He auttoivat käteni pois altani ja rauhoittelivat muita ihmisiä, kun pikkusiskoni soitti sillä välillä äidille. Läheisen kaupanmyyjä toi päälleni päivänvarjon. Mikään paikka ei mennyt rikki vaan varvas nyrjähti. Tuli ainakin ikimuistoinen shoppailureissu ja matka muutenkin.

Turkuun palattuani menimme Wäinö Aaltosen museoon ja taidemuseoon. Wäinö Aaltosen museossa oli Jacob Hashimoton näyttely. Pikku leijoista oli tehty tauluja sekä isoja vaikuttavia taideteoksia. Yksi huone oli täynnä katosta roikkuvia laivoja, jotka liikkuivat ihan kuin ne olisivat aalloissa. Ylimpään kerrokseen ei pyörätuolilla päässyt, joten jäin ihastelemaan alempien kerroksien teoksia.

Turun taidemuseossa oli mustavalkoisia valokuvia monista erilaisista tilanteista. Ne olivat hienoja jotenkin pysäyttäviä. Siitä innostuneena ostin piirrustusvihon, jonka kanteen laitoin näytelystä tutun valokuvasta tehdyn kortin. Olen piirtänyt sinne useita mustavalkokuvia eri paksuisilla tusseilla.

Tasan viikko sitten olin Ruisrockissa. Olimme kaksi päivää perjantaina ja sunnuntaina. Taksilla pääsi aika lähelle invaporttia, mutta siitäkin oli pieni kävelymatka. Pyörätuolipaikat olivat korkeilla lavoilla. Mielestäni sieltä näkyi paremmin kuin ihmisväen joukosta. Sähköpyörätuolista löytyvä hissi auttoi toki vähän, mutten silti nähnyt esiintyjää. Ihmisiä oli hirveästi, minkä takia liikkuminen oli iltaisin vähän vaikeaa. Etenkin esteetön uloskäynti oli hankalassa paikassa. Sinne olisi pitänyt mennä niittylavan yleisön läpi, mutta muuten esteettömyysasiat oli järjestetty oiken mallikkaasti.

Lempikonserttini esitti yllätys yllätys Haloo Helsinki. Se oli jälleen hyvin suunniteltu ja toteutettu. Ihmisistä lähti ihan häkellyttävän kova ääni. Keikassa oli kunnon pyroshow.
Toinen vakuuttava esiintyjä oli Ultra Bra. Yleisössä oli runsaasti eri ikäisiä ihmisiä. Kappaleiden sanat oli varmasti kaikille tuttuja, ja pakko myöntää, etten ole ehkä koskaan ennen nähnyt niin paljon jammailevaa porukkaa. Niitä oli silmän kantamattomiin katsoi minne vaan.