Uuden ylioppilaan puhe

Normaali

Arvokas juhlaväki koulun henkilökunta, opettajat, ystävät, meidän rakkaat läheiset ja ennen kaikkea me uudet ylioppilaat, on kunnia saada jakaa tämä hetki teidän kanssa ja se tuntuu jokseenkin uskomattomalta tämän kevään tapahtumien jälkeen. Vaikka olemme itseksemme saattaneet kuvitella tämän päivän koittavan, emme ole voineet arvata, mitä tällä matkalla tapahtuu ja mitä olemme kohdanneet. 

Kolme vuotta sitten aloitimme koulumme tässä Kaarinan lukion liikuntasalissa. Ensimmäinen viikko tuntui jokaisesta varmaan erilaiselta, mutta itse muistan, että jännitin aivan kamalasti, mitä tuleman pitää. Olin kuullut vain huhuja raskaista koeviikoista ja hankalimmista kursseista. Samalla toivoin selviäväni hyvin uudessa koulussa ja saavani kavereita uusista ihmisistä.

 Ensimmäinen kouluviikko lukiossa tuntui todella pitkältä, koska kaikki oli niin uutta ja pelottavaa. Silloin en olisi osannut kuvitellakaan, että aika kuluu näin nopeasti ja olemme nyt tässä. Jokaisesta koeviikosta ja kurssityöstä on selvitty, vaikka toisinaan selviäminen kaikista askareista on tuntunut liian vaativalta. Voimme olla ylpeitä itsestämme ja niistä lukuisista tunneista, mitä olemme opiskeluun käyttäneet, vaikka kaikki näkemämme vaiva ei ole välttämättä tuntunut palkitsevalta, voimme luottaa siihen, ettei mitään ole mennyt hukkaan.

Onneksi meidän ei ole tarvinnut ponnistella yksin vaan olemme saaneet tukea, apua ja ymmärrystä mahtavilta opettajilta. Löysin esimerkiksi ensimmäiset ystäväni ryhmätöitä tehdessä opettajan ohjeistaessa työskentelemään uusien opiskelijoiden kanssa. Kiitos lukio ajan saavutuksista kuuluu myös jokaisen omalle tukiverkostolle. Ilman perheeni kärsivällisyyttä, lohdutusta ja kannustusta lukio ajasta selviäminen olisi ollut vaikeampaa. Kun joku uskoo sinun selviävän alkaa itsekin uskoa ja mahdollisuus saavuttaa tavoitteet kasvaa. Toisaalta, mikä on lukion keskeisin tavoite? Onko se hyvä koulu menestys, kavereitten kanssa vietetty aika vai suuri yleissivistys? 

Oikeaa vastausta on vaikea antaa, koska lukiolla on jokaiselle oma merkityksensä. Nykyään tuntuu kuitenkin siltä, että yhteiskuntamme on matkalla yhä suorituskeskeisempään suuntaa. Heti pitäisi onnistua ja osata hallita laajoja kokonaisuuksia. Olemme helposti kiinnostuneita vaan arvosanoista ja koemme niiden kertovan kaiken tietotaidostamme, vaikka se on paljon laajempi kokonaisuus. Nykyinen pääsykoe uudistus on entisestään lisännyt lukiolaisten paineita selvitä kirjoituksista entistä paremmin tuloksin. Aivan kuin se olisi tärkein asia tulevaisuuttamme ajatellen.

 Loppujen lopuksi mielestäni lukio on kaikkea muuta kun pelkkiä arvosanoja. Se on mahdollisuus oppia uutta itsestä ja toisista. Jos emme opi hyväksymään tekemiämme virheitä, on mahdoton kehittyä. Kun tunnemme itsemme paremmin osaamme huomioida paremmin muita ja pystymme hyväksymään erilaisia ihmisiä. Se on taito, jota ei kirjoista opita, vaikka muiden ihmisten tasavertainen kohtelu on yksi tärkeimmistä taidoista, mitä voimme oppia. Humanistisen psykologian suuntauksen mukaan halutaan arvostaa ihmisten vapaata tahtoa, kokemuksia ja luovuutta. Lainaan tämän suuntauksen tunnettua psykologia Carl Rogeria :”Emme voi muuttua emmekä paeta sitä, mitä olemme, ennen kuin hyväksymme sen, mitä olemme. Silloin muutos tulee kuin huomaamatta.”

Kun tunnemme itsemme pystymme ratkaisemaan uusia ongelmia helpommin omien vahvuuksiemme avulla. Kaikki, mitä olet oppinut on hyödyllistä, vaikka kirjoituksissa sitä ei olisi tarvinnutkaan. Lukio on opettanut meille, kuinka paljon maailmassa on tutkittavaa ja korjattavaa. Ilman tätä yleissivistävää tietoa maailmaa ei voisi muuttaa paremmaksi. Me olemme tulevaisuus ja voimme ratkaista yhdessä globaaleja ongelmia. Voimme pysäyttää ilmaston muutoksen, keksiä lääkkeitä vakaviin sairauksiin, auttaa heikommassa asemassa olevia ja poistaa eriarvoisuuden. Meillä on kaikki mahdollisuudet valita, mitä haluamme tulevaisuudessa tehdä. Vaikka aina sanotaan, että lukion jälkeen ihminen on viisaimmillaan niin minusta tuntuu, että nyt vasta tiedän, mistä haluan tietää lisää.

Toivoisin, että lukiossa annettaisiin tulevaisuudessa enemmän mahdollisuuksia tutustua itseensä, oppia ja kokeilla uusia asioita ilman stressiä ja pelkoa siitä, että tulevaisuuden suunta täytyy jo tietää valmiiksi. Näin saisimme motivoituneita opiskelijoita korkeakouluihin, joilla olisi todellinen kiinnostus tutkia ja muuttaa maailmaa valitsemallaan alalla. 

Vaikka asiat muuttuu nopeasti niin uskon silti, että löydämme varmasti oman paikkamme, jos se ei ole jo löytynyt. Annetaan siis aikaa itsellemme ja annetaan oman kiinnostuksen viedä eteen päin ilman pelkoa epäonnistumisesta. Loppuun haluaisin lausua runon, jonka kirjoitin juuri ennen lukion alkua ja samanlainen tunne minulla on sisälläni nyt kun jätän vanhan koulun taakse ja menen eteen päin uuteen elämän vaiheeseen. Haluan näillä sanoilla kannustaa kaikkia toteuttamaan haaveensa tulevaisuudessa, vaikka uusi vähän pelottaisikin.

 

Älä kaltereita eteesi luo.

Ethän turhaan haaveitasi multaa.

Itsellesi mahdollisuus suo.

Voit vielä saavuttaa kultaa.

Kiitos.

FBDE2788-9CF3-427B-A32E-93D6AEFE2EA5

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s