Päätösvalta omista asioista on säilytettävä poikkeusoloista huolimatta

Normaali

Poikkeusoloissa eläminen ei ole aina helppoa. Ihmiset joutuvat joustamaan ja tekemään kompromisseja omaan arkeensa liittyen ja monet ihmiset elävät tiukilla. Tärkeätä tällaisina aikoina on kuitenkin pitää huolta itsestään. Sitä varten pesemme käsiä ja vältämme ihmiskontakteja. Mielestäni varovaisuus on hyvä asia, mutta kaikella on rajansa, eikä siihen verhoten voida tehdä, mitä tahansa. Tunnen nimittäin henkilöitä, joita kohdellaan huonosti koronaan ja muihin poikkeusoloihin turvaten. Toisaalta luulen, että tausta epäoikeudenmukaiselle kohtelulle on jossain aivan muualla, vaikka sitä ei sanotakaan ääneen. 

Palvelutalot ovat paikkoja, joissa on mahdollisuus asua, jos tarvitsee apua arjessa selviämiseen esim, peseytymiseen. Kaupungilla on velvollisuus järjestää tällaisia palveluja kuntalaisille, jotka sitä tarvitsevat. Monet ystäväni asuvat tällaisessa palvelutalossa vammansa takia. Tarkoituksena on, että asiakkaat voisivat elää mahdollisimman itsenäistä elämää. Lisäksi ajatuksena on, että apua saa aina kun ei pysty tekemään jotain itse. Kaupunki ei yleensä itse järjestä näitä palveluja vaan ostaa palvelut yksityisiltä palveluntuottajilta. Olen kuitenkin tietoinen, että asiakkaiden ei anneta itse päättää kaikista heihin liittyvistä asioista. Esimerkiksi suihkussa käymiseen saatetaan asettaa tietyt päivät. Mieti jos sinulle sanottaisiin, että pääset suihkuun ainoastaan kahtena/yhtenä päivänä viikossa tiettyinä viikonpäivinä. Tämä ei mielestäni kuulosta oikeudenmukaiselta, jos tavoitteena on se, että asiakkailla on itsellä samanlaiset mahdollisuudet päättää elämästään kuin kaikilla muillakin. fullsizeoutput_ae6

Taustalla on usein kuitenkin pienet resurssit ja niistä koituva avustajapula. Silloin kun työntekijöitä ei ole tarpeeksi yritetään suunnitella asiat valmiiksi niin, että kaikkia voidaan auttaa edes osittain. Samalla voi unohtua inhimillisyys. Se on tietysti ymmärrettävää, mutta tilanne ei ole kestävä. Tällainen järjestely on myös lainvastainen. Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeudesta kertoo selkeästi artiklassa 8 asiakkaan itsemääräämisoikeuden ja osallistumisen tärkeydestä. Asiakkaan mielipiteitä on siis kuunneltava ja oikeustoimikelpoisella tulee olla mahdollisuus vaikuttaa itseensä liittyviin asioihin. Tämä ei kuitenkaan toteudu kaikissa palvelutaloissa. Olen itse ollut paikalla todistamassa tilannetta, jossa asiakkaalle tultiin sanomaan eräänä erittäin kuumana kesänä, että suihkuun ei auteta kiireen vuoksi, vaikka päivä oli ennalta sovittu. Lisäksi asiakas oli joutunut odottamaan tätä ennalta sovittua päivää jo pitkään, sillä talossa ei ilmeisesti ollut mahdollisuutta päästä muulloin pesulle. Tuolloin oli yksi kuumimmista kesäpäivistä pitkään aikaan ja peseytyminen olisi ollut varmasti tarpeen. Mielestäni on niin epäreilua, että kaikilla vammaisilla tai muilla apua tarvitsevilla henkilöillä ei ole mahdollisuutta päättää itse omista asioistaan niin kuin suihkussa käymisestä.

Tuntuu todella väärältä, että emme pysty tarjoamaan kaikille tasa-arvoista mahdollisuutta peseytyä omassa kodissaan. Mielestäni olisi erittäin tärkeää, että ne henkilöt, jotka pystyvät itse päättämään omista asioistaan saisivat sen tehdä. Vammaisuus ei ole kenenkään oma valinta vaan se on ominaisuus, jonka kanssa eläminen ongelmitta tulee mahdollistaa kaikissa tilaneissa. Ei voi olla niin, että ihmisestä tuntuu siltä, että häntä rankaistaan asioista, joihin ei itse pysty vaikuttamaan. Lisäksi vähäinen avustus tarpeisiin nähden sekä kiire avustustilanteessa, voi saada asiakkaan tuntemaan itsensä vaivaksi, mikä heikentää itsetuntoa ja lisää syrjäytymisriskiä. Ongelmat ovat siis todellisia ja vaikuttavat moneen asiaan. fullsizeoutput_ae2

Tämä asia ei järjesty, jos avustajia ei palkata lisää. Olisi myös tärkeää ottaa asiakkaat keskiöön ja sopia jokaisen kanssa yksilöllisesti heidän avuntarpeistaan. Asiakkaita tulisi kohdella yhdenvertaisina yksilöinä, eikä hoidettavina päätösten kohteina. Uskoisin, että palvelutalojen asukaiden huomioiminen ei edes loppujen lopuksi olisi niin haastavaa, sillä asiakkaat ovat erilaisia. Toiset sopivat varmaan mielellään etukäteen, milloin menevät pesulle ja toiset taas eivät. Ihmiset tarvitsevat myös eri tavalla apua toiset enemmän ja toiset vähemmän. Lisäksi uskon, että monet ovat ymmärtäväisiä, jos joskus tapahtuu jotain yllättävää, eikä apua ihan joka kerta ole mahdollista saada. 

Monien palveluntuottajien nettisivulla korostetaan tasavertaista kohtelua ja laadukkaita palveluita, joissa asiakkaita kuunnellaan. Toivoisin, että nämä korulauseet pitäisivät todella paikkansa ja arvot olisivat myös käytössä toiminnassa konkreettisesti. Poikkeusoloissa tai ei kaikilla tulee olla mahdollisuus päättää itse omista asioistaan.fullsizeoutput_ae8

Yksi vastaus »

  1. Päivitysilmoitus: Inhimillinen ja ihmisarvoinen kohtelu myös asumispalveluihin | Potkulaudalla Pariisiin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s