Pahoittelut jälleen siitä, etten ole kirjoittanut pitkiin aikoihin. Koulu ja lomailu on ollut harvinaisen aikaa vievää. Mutta nyt kun on hiihtoloma, on kerrankin aikaa kirjoittaa.
Palataanpa noin kuukausi taakse päin. Olin uuden nuorisovaltuuston järjestäytymiskokouksessa oman kouluni edustajana. Olen ollut Nuvassa jo kaksi kautta, jonka takia minua ei jännittänyt mennä sinne, vaikka olinkin yksin liikenteessä. Menen ja lähden kokouksesta taksilla, koska liikun niin itsenäisesti. Minulla on aina tapana tilata paluu taksi kotiin vasta kokouksen päätyttyä, koska olen huomannut, ettei sitä voi mitenkään ennakoida.
Ensimmäinen kokous venyi yllättäen pitkäksi. Soitin taksille oitis kokouksen loputtua. Yritin kysellä kauanko kyydin saapumiseen menee, mutta en saanut kuitenkaan selkeää vastausta. Paikka jossa kokoustimme oli menossa kiinni, koska kello oli pian yhdeksän. Eräs kaverini tuli auttamaan minulle takin päälle ja sitten puhelimeni soikin. Taksi sanoi, ettei saanut toista kuskia kiinni, joten minun pitäisi odottaa ainakin tunti. Silloin iski pieni paniikki kotiin pääsystä.
Ulkona oli hirveä sää, joten kotiin yksin ajaminen ei olisi tullut kuuloonkaan. Satoi hiukan lunta, oli pimeä ja vielä kaiken huipuksi maa oli liukas ja räntälumella varustettua sohjoa. Eli vaikka minut olisi saatettu kotiin olisin jäänyt matkalla jumiin. Yritettiin vielä selitellä taksille, että en pysty odottamaan tuntia siinä säässä, muttei se auttanut. Turku on kilpailuttanut taksi firmat, joka tarkoittaa sitä, etten voisi soittaa kellekään muulle taksille.
Olin ihan jäässä. Onneksi minun kaverit eivät olleet kiireisiä, eikä jättäneet minua yksin. Jos näin olisi käynyt en olisi pystynyt hetken kuluttua soittamaan kellekään tai liikkumaan, koska käteni olisivat tulleet niin kohmeisiksi. Yksi kavereistani oli kekseliäs ja hän soitti johonkin muuhun taksikeskukseen ja sai tilattua minulle toisen inva taksin. Kyyti piti tietysti itse maksaa omalla rahalla, mutta tuossa tilanteessa se oli ainoa vaihtoehto. Tuohon aikaan arki illasta ei olisi löytynyt mitään paikkaa johon minä olisin päässyt sisään lämmittelemään.
Jos olisin joutunut odottamaan päälle tunnin, olisin todennäköisesti vilustunut ja saanut keuhkokuumeen, joka on minulle erittäin vaarallinen. Yleensä minulla ei ole tapana jossitella, mutta edellä mainittu esimerkki tapahtui minulle oikeasti noin vuosi sitten saman taksi firman toimesta. Ja tuolloin olin tilannut kyydin jo useampi tunti etukäteen. Kuskilta en saanut pahoitteita myöhästelystä vaan haukut myöhäisestä kyydin tilaamisesta.
Jos en voi luottaa taksiin, en voi käytännössä liikkua ollenkaan yksin. Onko se oikein? Selvää on, että jos en ole tilannut kyytiä etukäteen saan hiukan odottaa, mutta reipas tunti tuollaisessa säässä siihen aikaan, on mielestäni täysin kohtuutonta. Lisäksi käsitykseni mukaan liikkeellä oli myös toinen taksi, mitä ei vain saatu kiinni, miten niin voi käydä. Sitä paitsi taksi firmalla oli koko ajan tiedossa, missä olen ja se, että tarvitsen kyydin kotiin sen illan aikana. Mielestäni tälläisiä asioita ei saisi tapahtua.
Lumi on kaunista, mutta se voi olla myös este liikkumiselle.