Olen viettänyt todella kivan ja opettavaisen viikon lihastautiliitossa. Olen saanut tutustua monenlaisiin eri töihin ja kirjoitellut muutamia juttuja. Se on ollut kiinnostavaa ja mukavaa vaihtelua tavalliseen koulu työn sijasta.
Maanantaina kun tulin töihin ensimmäistä kertaa, olin hieman häkeltynyt, kun sain 38 sivuisen perehdytystekstin, ja monia muita papereita, joita voisin lueskella. Aloin heti hommiin ja huomasin, että se ei ollutkaan niin paha rasti kuin ajattelin. Se oli mielenkiintoista lukea liiton historiasta ja toiminnasta. Iltapäivällä sain tutustua duunimentori nettisivustoon ja testata sivuston peliä. Se peli oli mielestäni tosi hyvä ja opin siinä työnhausta muutamia asioita, joita en ennen tiennytkään.
Tiistaina tutustuin tiedottajan työhön ja kirjoitin Porras lehteen. Kirjoittamisen jälkeen sain kuulla millaista on sosiaaliturvasuunnittelian työ. Vähän ennen työpäivän loppumista otin selkoa kolmesta nettisivustosta (lihastautiliiton, seitin ja harvinaiset). En tiennyt ennen seitin ja harvinaisten olemassa olosta, mutta nyt olen jälleen paljon viisaampi.
Keskiviikko oli jännitystä täynnä, koska lähdimme Helsinkiin. Siellä oli vammaisfoorumin työllisyys ryhmän kokous. Seurasin silmät pyörenä keskustelua ja olin onnellinen siitä, että olin saanut niin hienon mahdollisuuden päästä mukaan. Takaisin tulimme Onni bussilla, joka oli täysin esteetön. Sisältä löytyi vyöt ja kaikki mahdolliset remmit. Sisään ja ulos menoa varten oli hyvä liuska.
Torstaina oli työntäyteinen päivä. Aamulla kirjoitin jutun mentoriduunin blogiin edellisen päivän reissusta Helsinkiin. Sitten sain eteeni pinon muistilappuja, joiden teksti piti kirjoittaa puhtaaksi. Ei ehkä kuulosta pitkältä hommalta, mutta voin kertoa, että siinä meni aikaa. Sen jälkeen juttelin kuntoutussuunnittelian kanssa, hänen työstään ja ensivuoden kursseista. Sain häneltä lahjaksi hienon kirjan.
Perjantaina kirjoitin tätä juttua. Lisäksi pääsin mukaan valokuvaukseen. Kuva tulee työllisyysesitteeseen. En tosin itse tykkää melkein koskaan omista kuvistani. Lisäksi minusta tuntui siltä, että aina kun kuva räpsättiin silmäni oli kiinni. Valo välähti ja yhtäkkiä oli ihan pimeää. Studiokuvauksen jälkeen toimistolla otettiin vielä porras lehteen minusta kuva.
Viikon aikana minusta on myös ehkä tullut vähän aktiivisempi. Tein keskiviikkona aloitteen nuorisovaltuustossa Turun ohjaamosta ja vamos toiminnasta ”matalan kynnyksen palveluista”, joissa on rappuset ja liian pieni hissi ennen palvelun saamista. Kuvauksiin mentäessä savu nousi myös päästä kun paikka ei ollut esteetön, vaikka kyseessä oli Turun taideakatemia.
Olen kaiken kaikkiaan kiitollinen tästä mahtavasta viikosta. Tiedän, että siitä mitä olen kuullut, nähnyt ja tehnyt tulee vielä olemaan minulle suuri apu tulevaisuudessa. Sain tästä viikosta enemmän irti kuin olisin uskonut. On hienoa tietää, että on olemassa tälläinen liitto.
Potkulaudalla Pariisiin 