Haloo Tallinna!

Normaali

Viime viikon perjantaina 24.3. lähdin avustajani Veeran sekä ystäväni Sofian ja hänen avustajansa/ystävänsä Caritan kanssa Tallinnaan Haloo Helsingin lisäkonsertiin. Matkamme alkoi ”mukavasti” pienellä jännitysmomentilla, kun Sofian taksi unohti hakea hänet juna-asemalle. Olin hieman paniikissa, koska näytti pahasti siltä, että he myöhästyvät. Onneksi Sofia ja Carita heitettiin vauhdilla Kupittaan asemalle niin, että he ehtivät juuri sopivasti.

Helsingissä pääsimme mutkattomasti invataksilla terminaaliin, jossa meillä oli jopa IMG_0617ylimääräistä aikaa ennen laivan lähtöä. Kuljeskelimme hetken pihalla tappaen aikaa. Siitä tuli matkalle lähdön tuntua. Pääsimme laivaan sisään ennen muita.
Tuntui hassulta olla täysin tyhjässä paatissa, mutta toisaalta oli rentoa, kun ei tarvinnut tulla ryysiksessä. Se oli vaan hetken huvi, koska alta aikayksikön olimme ihmismassan keskellä ja huomasimme liikkuvamme. Ikkunasta näin Suomenlinnan muurit ja valloittavan veden. Kuuntelimme jotain bändia alkumatkasta ja lopumatkaksi tunkeuduimme kahvilaan.

Tallinnassa paistoi aurinko, joten päätimme kävellä hotellille. Mielestäni se oli oiva valinta. Maisemat olivat upeat. Ympärillämme oli monia vanhoja puutaloja ja tuntui jopa siltä, että nyt ei mikään voi mennä pieleen. Täältä tullaan Saku suurhall, ajattelin! Hotellimme näytti ulkoa päin joltain ”lasipalatsilta”. Sisällä odotti respan kassalle pitkä jono. Kun pääsimme asioimaan, meiltä kysyttiin luottokorttia, eikä meillä tietenkään ollut sellaista. Apua, missä me sitten nukutaan, pelästyin. Siitäkin selvisimme, kun pankkikortin näyttäminen riittikin. Huoneemme olivat hivenen ahtaat, sillä vessaan ei mahtunut kunnolla edes manuaalilla. Hyvä puoli oli se, että huoneidemme välissä oli väliovi, jota kautta olimme tavallaan samassa huoneessa.

Sitten aloimmekin valmistautua keikkaan. Veera soitti monille takseille, mutta kun se ei tuottanut tulosta pyysimme respan työntekijää tilaamaan invataksin illaksi keikkapaikalle. Haukkasimme jotain hotellimme kahvilasta, ja siirrymme katselemaan näkyykö kyytiämme. Taksi oli kyllä suht iso, mutta siinä ei ollut hissiä takana, eikä mitään liinoja, joilla tuolimme olisi voinut kiinnittää. Lisäksi penkille pääsyn esteenä oli muutama korkea porras. Päätimme oitis, että tuolla me emme pysty menemään. Yritimme selittää respaan, että haluamme invataksin. Selvittelyn jälkeen kuulimme, ettei koko Tallinnassa ole invataksia. Mitä? Miten se voi olla mahdollista? Miten paikalliset liikuntarajoitteiset liikkuvat? Pääsemmekö keikalle?

Olisimme kuulemma saaneet invataksin, jos olisimme tilanneet sen pari päivää etukäteen. Silloin tilanne oli kuitenkin se, että meidän piti odottaa puolituntia sellaista taksia, jossa olisi vähän isompi takaluukku manuaalipyörätuolejamme varten. Se odotusaika tuntui käsittämättömän pitkältä. Katsoin jatkuvasti kelloa, ja olin jo varma siitä, ettemme tule konserttiin ehtimään. Reilun puolen tunnin venailun jälkeen emme enää odotelleet, vaan tunkeuduimme normaaliin taksitolpan taksiin. Onneksi mahduimme siihen ilman sen suurempia haasteita. Perille päästyämme olin niin onnellinen. Emme olleet vielä edes myöhässä. Hallin henkilökunta oli todella avuliasta. He neuvoivat meidät paikoille sekä kertoivat, mistä voisin ostaa fanituotteita. Ostin Haloo Helsinki -kaijuttimen ja logolla varustetun kangaskassin.

Keikka alkoi sillä, että trumpetisti soitti yleisön keskellä. Se oli vakuuttavaa. Rakas biisi alkoi soimaan ja siitä se kauan odotettu musiikin ilotulitus lähti. Välillä teki mieli itkeä ja huutaa vihasta. Toisinaan tuntui siltä, että halusin nauraa, tanssia ja laulaa ilosta. Oh No Let`s Go kappaleen aikana katosta ilmestyi diskopallo, ja koko valtava massa ihmisiä bailasi täysillä. Ihmisistä lähtevä ääni oli huima. Hei haloon ensimmäiset rytmit saivat minut tyytyväiseksi, koska kappale oli minulle uuden albumin ehdottomia lemppareita. Siinä on hyvät sanat, mikä on minulle musiikissa tärkeimpiä elementtejä. Vaatteet olivat myös hyvin mietitty. Tunnelmaa loivat valot, liekit, katosta lentävät hileet ja paperit. Tuntui siltä, ettei ollut turha reissu, unohtumaton konsertti.IMG_0966

Keikan jälkeen suuntasimme viellä Mäkkärille syömään. Sofia latasi jonkun hienon sovelluksen puhelimeensa, jolla tilasimme sitten paluutaksin hotellille. Istuin jo autossa onnellisen turtana, kun kuulin pihalla outoja ääniä. Ei voi olla totta tällä kertaa molemmat tuolit eivät mahtuneetkaan takaluukkuun. No, hätä keinot keksii. Sofia sai ottaa minun pyörätuolini polviensa päälle. Näin me sitten köröttelimme kohti illan tiivistävää teehetkeä kohti huonettamme. Avainkortin takana olisi ollut taksin numero. Kuuntelimme uudella kaijuttimellani musaa ja juttelimme mukavia. Se oli niin rentouttava ”sisaruus” pyjamahetki.

Paluumatkamme sujui ongelmitta, vaikka terminaaliin kävellessä vähän satoi ja juna-asemalla Helsingin päässä minua peloitteli pulu. En olisi osannut arvata, että kahdella pyörätuolia apuvälineenään käyttävällä ala-ikäisellä ystävyksellä olisi mahdollisuus päästä noin hienolle matkalle. Porukkamme oli ihan paras. Pidemmässä matkustamisessa on näköjään se hyvä puoli, että ehtii tutustumaan hyvin ja käymään syvällisiä keskusteluja. Viimeistäänkin tämän jälkeen uskon, ettei pyörätuoli ole este mihinkään.

Mainokset

Älä sääli tai sivuuta

Normaali

Pyörätuoli on melko näkyvä apuväline, joka herättää huomiota ja ihmisissä erillaisia reaktioita. Ennakkoluulot muodostuvat myös helposti tiedon puutteen vuoksi. Ajattelinkin kirjoitella joistain kohtaamistani tilanteista ja siitä, miten mielestäni erilaisuuteen olisi hyvä suhtautua.

Pienet ilmaiset lahjukset ja alennukset ovat usein säälimisen merkkejä. Olen muutamia kertoja saanut etelässä ollessani pieniä tavaroita erillaisista liikkeistä ilmaiseksi. Ruisrockissa ja vapputorilla olen saanut yllättäen kukkalein kaulaan. Joku on joskus jopa sanonut, että tahtoo antaa tavaroita ilmaiseksi, koska elämä pyörätuolissa on varmaan niin rakkaa. Todellisuudessa se ei ole mitenkään ihmeellisempää kun kenenkään muunkaan elämä. Mua ei tarvitse sääliä. Uskon, että monien täysin terveiden ihmisten elämä on rankempaa kun minun.

Tuttu tilanne esimerkiksi kaupassa on kun lapsi osoittaa pyörätuolia tai sähkäriä ja kyselee vanhemmaltaan ”mikä tuo on?”. Yleensä lapsi viedään heti pois ja torutaan osoittelusta. Mielestäni siinä ei ole mitään pahaa. Totta kai lapsi ihmettelee jos ei ole ennen nähnyt sellaista tapaa liikkua. Pienten kuuluisi antaa tulla kysymään askarruttavia asioita. Muuten saattaa käydä niin, että ennakkoluulot paisuvat älyttömiksi. Aikuisena ei uskallleta lähestyä erillaisia ihmisiä, koska pienestä asti opetetaan, ettei niin saa tehdä.

Olen myös usein kohdannut siihen, että asioidessa kassalla katsotaan ohi ja puhutaan mukana olevalle kaverille tai avustajalle. Siinä ei ole mitään järkeä. Kysymys vaan kiertää yhden ylimääräisen kautta. Tätä tapahtuu tosi usein. Yleistä on myös, että luullaan tyhmäksi ja sen takia puhutaan hitaasti tai ei oteta kontaktia ollenkaan.

Keskustassa näkee aina silloin tällöin nuoria, jotka syljeksii ja halveksii erillaisuutta. Onneksi tällaista tapahtuu todella harvoin. Monet ajattelevat, että jos ei osaa kävellä elämä on pilalla. Oikeastaan en edes kaipaa kävely taitoa, koska en tiedä edes miltä se tuntuu. Pystyn elämään täyttä elämää vähän heikommilla lihasvoimillakin. Olen onnellinen enkä olisi minä jos en sairastaisi SMA 2:sta.

Pyörätuoli ei ole este esim. Matkustamiselle tai vaikuttamiselle. Kuva on otettu viime kesän Kreetan reissulta. 😉

IMG_0720

Tulevan havinaa

Normaali

Noin viiden kuukauden kuluttua olen mennyt läpi harmaan kiven ja saanut mainion pohjan tulevaan, eli suorittanut peruskoulun. Odotan sitä päivää innolla, koska olen roikkunut kohta 10 vuotta samoissa tutuissa kuviossa. Haluan elämääni uusia haasteita. Silti mieltäni kalvaa joskus ajatus siitä, miten putoan kelkasta muiden jatkaessa. Pidän opiskelusta ja lukemisesta, minkä vuoksi olen jo päättänyt lukion olevan minulle oikea paikka. Ammattikoulua en ole harkinnut sillä sieltä löytyy hyvin vähän aloja, joita pystyn tekemään liikuntarajoitteeni vuoksi. Pärjäänkö kuitenkaan tällä muitkittelevalla tiellä?

Pahinta, mitä voisin tehdä tulevaisuudessa, olisi jäädä eläkkeelle. Luulen, että saan sellaisen paperin Kelalta, jossa sitä ehdotetaan. Mikä järki siinä olisi? Saattaisin päästä päivätoimintaan pelailemaan kimpleä. Viikoni kohokohta saattaisi olla sähköpostiin vastaaminen tai terapiassa käynti. Minulla olisi aikaa lueskella kirjoja ja olla Facebookissa. Silloin ei varmaan tarvitsisi pelätä stressiä tai työuupumusta vaan tylsyyttä, joka iskisi vasten kasvoja kun meteoriitti puhtaalta taivaalta. En pidä tätä minulle koskaan varteen otettavana vaihtoehtona. Menen eläkkeelle ikäloppuna siis vanhuksena kuten muutkin. Arvostan kuitenkin, että päivätoimintaa järjestetään sitä tarvitseville.

Turussa on paljon erillaisia lukioita, joista pitäisi osata valita. Aloin funtsimaan yhteishakuun järjestystä heti tämän lukuvuoden alussa. Ensimmäiseksi otin selvää koulujen esteettömyydestä ja mahdollisista erityislinjoista. Kaarinasta bongasin musiikkiteatterilinjan sekä focuslinjan, joka tähtää yliopisto-opintoihin. Molemmat kiehtovat minua kovasti. Jos haluaisin keskustaan opiskelemaan, Klassillinen lukio olisi ehdottomasti paras vaihtoehto, koska siellä on myös ilmaisupainotteinenlinja. Toisaalta sijainnilla ei ole juurikaan vaikutusta, sillä liikun kuitenkin invataksilla. Kerttulin lukio on remontoitu ja kuulemma esteetön hyvä vaihtoehto. Valinnan vaikeus ja järjestyksen miettiminen tuntuu olevan pohjaton työsarka.

En ole vieläkään täysin varma järjestyksestä, mutta viime aikoina olen ajatellut focuslinjaa ensimmäiseksi vaihtoehdoksi. Siellä opiskelija saa valita humanistisesta- tai luonnontieteellisestä suuntauksesta. Haave ammattini on tällä hetkellä asianajaja tai psykologi. Humanistiselta puolelta löytyy juuri oikeustieteeseen liittyviä kursseja. Tämä mahdollisuus antaisi siis minulle eväitä jatko-opintoihin. Sain lisäksi tietää, että Kaarinan lukion kuoroon saa osallistua muutkin kuin musiikkiteatterilinjalaiset. Tämä asia selkiytti ajatuksiani. Musiikki on elämässäni niin tärkeässä roolissa, että tuntuisi hassulta jos se vaan katoaisi. Laulaminen on myös hyväksi heikolle hengityskapasiteetilleni. Näin minulla on tilaisuus heittää välillä aivot pellolle, ja antaa laulun hurman viedä mukanaan.

Toivottavasti olen viiden vuoden päästä opiskelemassa, asianajajaksi tai jossain muualla yliopistossa. Aion ehkä käydä lukion neljässä vuodessa, jotta saisin enemmän aikaa ja mahdollisesti sen myötä parempia tuloksia. Haluaisin pärjätä kirjoituksissa hyvin, ettei tarvitsisi jäädä löysään hirteen roikkumaan ilman määränpäätä. Sitä pelkään tulevaisuudessani eniten. Nykyään ollaan vielä poistamassa pääsykokeita, joten ylpäreissä on pärjättävä entistä paremmin. No, ei sitä kannata etukäteen murehtia. Lukion jälkeen olisi myös kiva muuttaa omaan kämppään. Toisaalta en tiedä kuinka se onnistuisi käytännössä, koska opiskelijalla on usein niukasti rahaa. Tulevaisuus on vähän pelottava käsite. Ikinä ei voi tietää, mitä tulee tapahtumaan, mutta toivotaan parasta.

img_0481

Ystävät pysyvät mukanani tulevien muutosten keskellä. Kuva on otettu eilen lasten- ja nuortenyksikön järjestämästä toimintaviikonlopusta, jossa vietimme Talvi gaalaa.

Mistä joulussa on kyse?

Normaali

Aurinko paistoi ja puissa oli vielä vihreät lehdet elokuun lopussa. Raikas ilma toi mieleen pian alkavan syksyn. Ajan, jolloin ruska saapuu tuoden mukanaan värikirjon. Olin matkalla kirjakauppaan, koska pidän lukemisesta ja piirtämisestä. Sisälle päästyäni minut valtasi suuri hämmennys, sillä näin ensimmäiseksi kasan joulukoristeita. Onko joulu vain kaupallista hössötystä? Kuka ostaa joulukoristeita syksyllä? Onko tässä joulussa enää mitään järkeä?

Jouluun liittyy siivoamista ja kodin koristelua. Ihmiset kuuraavat taloaan joka nurkasta stressin vallassa, vaikka siivoaminen ei kiinnostaisi tippaakaan. He haluavat sukulaisten viihtyvän. Vanhemmat pakottavat lapsensakin keräämään lelunsa ja kehottavat heitä askartelemaan seinille tonttu-ukkoja. Toiset ihmiset nauttivat suuresti askartelusta ja siivoamisesta. Pieni näpertely voi tuoda mukavaa ajankulua pimeisiin iltoihin. Viihtyisäksi laitettu koti tuo tunnelmaa kauan odotettuun juhlaan.

Jouluruoan valmistaminenkin vie kovasti aikaa. Ensin ostetaan ahdistavan tungoksen keskeltä suurella rahalla aineksia, ja sitten pilkotaan monta tuntia rosollia sekä nukutaan yö levottomasti uunissa paistuvan kinkun takia. Yleensä ruokaa jää yli ja kaikki kyllästyvät siihen lähes heti aaton jälkeen. Tästä huolimatta jouluruoka saa suuren suosion. Luulen, että se johtuu erityisesti siitä, että sitä syödään vain kerran vuodessa. Tuoksut ja maut ovat kuitenkin monien mielestä niin erinomaiset, että sen vuoksi kannattaa nähdä vähän vaivaa. Jouluperinteet yhdistyvät ruuassa hienosti esimerkiksi puurossa oleva mantelin kautta, joka tuo onnea.

Joulun aikaan ihmisillä herää monesti kiinnostus uskontoa ja vanhoja perinteitä kohtaan. On outoa, että sellaiset henkilöt, jotka eivät normaalisti ikinä vaali uskoaan arjessa, suuntaavat jouluyönä kirkkoon. Vanhoja perinteitä noudatetaan kaavamaisesti, vaikka niiden alkuperää ei tiedetä eivätkä ne tunnu enää sopivan juhlaan. Toisaalta epäilen, että kirkossa käyminen jouluna vahvistaa oman uskon tuntemusta ja joulun sanomaa. Perinteet taas tuovat turvallisuuden tunnetta, ja niin luodaan kunnioitusta edesmenneitä sukulaisia kohtaan.

Lahjat ovat joidenkin mielestä joulun tärkein osa. Niitä saatetaan ostaa kaikenlaisista alennuksista hullunkiilto silmissä ja kääriä jopa sitten tavarat pakettiin itselle, jotta saisi lahjoja kaikista eniten. Vaikka ei ostaisikaan lahjoja vain itselleen, saattaa niiden määrästä ja arvosta syntyä suuri kilpailu. Lahjat ovat monesti sellaisia, joita ei edes tarvitse. Pakettien antamisen kuuluisi osan ihmisten näkökulmasta tuoda iloa toisen hyvästä mielestä. Monet ihmiset arvostavat tässä asiassa vanhaa viisautta: ajatus on tärkein.

Eräänä aattona istun tähän aikaan joulukuusen ympärillä sukulaisten kanssa odotellen lahjoja. Vatsani oli täynnä herkullista jouluruokaa, ja mieleni oli vallannut hyvä mieli ruokapöydässä käydyistä hauskoista keskusteluista. Laulamme joululauluja lumen leijaillessa maahan hiljalleen. Tunnelma oli tiivis ja levollinen. Katsoessani rakkaita sukulaisia ymmärrän heidän olevan minulle tärkeintä joulussa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jokainen voi itse määritellä, millainen on hyvä tapa viettää joulua ja mistä siinä on kyse

img_0439

Konsertti huumasta savikulhoon

Normaali

Tämä viikko on ollut vauhdikas ja erittäin antoisa. Olin kuunvaihteessa Turun Sanomissa TET-jaksolla, jonka johdosta tällä viikolla koulussa ei ole ollut paljon läksyjä eikä kokeita. Se on luonut mukavaa vaihtelua arkeen. Olen myös iloinen siitä, että edellisestä blogi-jutustani oli hyötyä ja saimme liuskan juuri ennen lumen tuloa.(Kirjoittaminen näköjään kannatta.;)Tämä viikko on ollut erityisen mukava, koska keskiviikkona olin Logomossa katsomassa Johanna Kurkelaa ja perjantaina nuorisovaltuuston järjestämässä nuvagaalassa.

Johanna Kurkelan konsertti oli tunteta herättävä ja koskettava. Se oli luonteeltaan erilainen kuin Haloo Helsingin rokkikeikat, joissa olen enimmäkseen käynyt. Tuli jotenkin mieleen musiikista koostettu teatteriesitys. Tämän tyylinen keikka oli miellyttävä kokemus. Tätä hyvin suunniteltua tarinaa oli helppo seurata omalta paikalta rauhassa istuen. Paras kohta konsertista oli mielestäni kappale Ingrid, joka esitettiin tunteella niin, että se upposi minuun melko syvälle.

Puvustus oli myös onnistunut. Asujen vaihdot olivat nopeita ja hyvin mietitty kappaleiden luonteiden mukaan. Johanna Kurkelan ei tarvinnut, kuin astua lavalle mikki kädessä ja laulaa kauniilla äänellään. Pääsimme hetkessä mukaan laulujen fantasiamaailmaan ja kaikki muu unohtui. Mitään ylimääräisiä räjähdyksiä ei tarvittu. Sen sijaan kapeat valokeilat liikkuessaan eri suuntiin räjäyttivät salin kirkkaudellaan. Soittajat oli monessa biisissä valaistu erivärisillä valokeiloilla kuin solisti. Valot tukivat loistavasti kokonaisuuta. En ihmettele yhtään, miksi konsertin jälkeen koko yleisö nousi seisomaan osoittaen kiitosta raikuvien aplodien voimin.

Perjantaina olin mukana nuvagaalassa. Juhlistimme siellä Turun nuorisotyön 70-vuotista taivalta. Juhlaan osallistui nykyisiä ja vanhoja nuorisovaltuustolaisia, oppilaskuntien jäseniä sekä päättäjiä. Saimme opiskelijaravintola Taidosta huippu hyvää ruokaa ja kuulimme mainioita puheita sekä akabella kuoron laulantaa. Ilta oli todella onnistunut ja antoisa.

Vietin viikonloppua kavereitteni kanssa palviksessa. Teimme yhdessä lounaaksi hampurilaisia ja ilta vaihtui nopeasti yöksi hyvän ystävän seurassa rupatellen. Tänään olin tietysti isin luona viettämässä isänpäivää. Sen jälkeen menin äidin kanssa lasittamaan Tuulenpesään itse tekemäni saviruukun. Työtä oli mukava tehdä sillä pystyin painelemaan tuoreeseen saveen kuvioita niin, että siitä tuli minun näköiseni. Tarvitsin vain astian mallin muotoiluun apua. Lasittaminenkin onnistui tänään itsenäisesti pensselin voimin.

img_0332

Esteettä kotiin

Normaali

Olen muuttanut perheeni kanssa noin kuukausi sitten ihanaan puutaloon. Ulko-oven edessä on kolme porrasta. Tällä hetkellä kotiin pääsyni on ongelmallinen, koska käytössä on vain molemmille pyörille erilliset teleskooppiliuskat, joita ei pysty levittämään edes äärimmilleen, ettei sähköpyörätuolini putoa kadun reunasta alas. Joudun siis menemään aamuin illoin lähes pystysuoraa seinää ylös alas. Se on vaarallista ja pelottavaa.

img_2295

 

Saimme onneksi tosi nopeasti Turun vammaispalvelusta päätöksen kiinteistäliuskoista ja tapaaminenkin onnistui pian mutkattomasti. Sen sijaan liuskoja olemme odotelleet jo yli kuukauden. Emmekä ole myöskään saaneet mitään muita väliaikaisliuskoja, esimerkiksi jotain yhtenäistä, ettei tarvitsisi pelätä pyörien putoamista erillisiltä liuskoilta. Meille ei ole annettu rakentajien suoria yhteystietoja, jotta voisimme tiedustella liuskan tuloaikataulua. Ihmettelen sitä, miksi rampin rakentaminen kestää niin kauan, vaikka he tietävät minun hankalasta tilanteestani.

Minulle on jopa ehdotettu, että muuttaisin palvelutaloon yksin kunnes liuska valmistuu. Luulisi, että olisi halvempaa rakentaa yksi pieni luiska, kuin maksaa minun asumiskuluni palvelutalossa kuukaudeksi. Tämän hetkisessä tilanteessa on sekin propleema, että tuolini ei kestä sitä kauaa. Siitä on jo irronnut pohjansuoja, sillä se ei pysy paikallaan, koska se ottaa kiinni teleskooppiliuskan reunaan. Sähkärin korjaaminen maksaa huomattavasti enemmän kuin ramppi, saatikka, jos joskus vahingossa kaatuisin ja minulle kävisi jotain. Voisi ajatella, että tässä olisi tarpeeksi hälyttäviä seikkoja kiiruhtaa rakentamista.

On vaikeaa löytää täysin esteetöntä asuntoa ja ne uusimmat, jotka sellaisia ovat, ovat todella kalliita. On ymmärrettävää, että Turun vammaispalveluilla on muutakin tekemistä, kuin rakentaa minulle liuskaa. Toisaalta olemme ilmoittaneet asiasta ennen muuttoa. Toivoisin silti, että rakentamista kiiruhdettaisiin. Kaikkien pitäisi päästä omaan kotiin ilman pelkoa ja turvattomuuden tunnetta

Sankaruusepidemia

Normaali

Pahoittelut siitä etten ole kirjoitellut tänne mitään pitkään aikaan. Yritän nyt ryhdistäytyä ja kirjoittaa ainakin kerran kuussa. Suunnittelin pitäväni blogin kirjoittamisessa vain kesälomaa, mutta sitten koulu alkoi ja koko juttu vaan jäi. Joka tapauksessa tämä juttu on syntynyt sanataidekoulussa ja julkaisin sen, koska mielestäni se on ihan onnistunut. Tämä teksti kertoo siitä, että mitä tapahtuisi jos sankaruus olisikin sairaus.

Se pystyy mihin vaan. Se tarttuu helposti kaikilla mahdollisilla tavoilla. Sitä ei vaan pysäytä mikään. Sillä on kyky levittäytyä jokaisen eliön sisään aiheuttaen suuren ja vakavan tulehuksen. Se leviää hitaasti, mutta varmasti jakautumalla. Lääkärit eivät ole vielä keksineet parannus keinoa. Sairautta on vaikea parantaa. Sillä se havaitaan yleensä vasta kun on liian myöhäistä. Lapsille tämä sairaus on yleisempi, mutta heiltä sitä on pystytty joiltain osin parantamaan. Toisin kun aikuisilla tätä supersankari diagnoosia on onnistuttu vain vähän lievittämään.

Sairaus on etenevä ja se alkaa yleensä jämäköillä iskulauseilla. Esim. Rohkea rokan syö tai Vaaroja päin. Jokaisella on oma lause jota sairastunut alkaa pikku hiljaa hokea useammin. Alussa monet alkavat miettiä omaa erityis kykyään. Onko se lentämistä, laaser silmät, nopeus, parannus kyky ja niin edelleen. Sairaus olisi helpompi todeta jos alku vaiheen pohtiminen näkyisi jotenkin päälle päin. Sitten pukeutuminen muuttuu yllättäin. Yleisimpiä pukeutumis tapoja on etenkin värikkäät drikoo asut. Toki poikkeuksiakin löytyy. Viitta on myös yleinen muutos joka ilmenee vasta sairauden loppu vaiheilla. Asusteetkin muuttuvat yksi vaate kerrallaan.

Esimerkiksi jos jollain on uudet värikkäät sukat on miltein mahdoton sanoa onko hän sairastunut vai vaan halunnut hankkia uudet pirteämmät sukat niiden harmaiden tilalle. Lopulta ei ole melkein mitään tehtävissä. Sairastuneet luulevat tosissaan osaavansa tehdä mahdottomiakin asioita. Palokunta on joutunut pelastamaan ennätys määrän katolta lentoon lähteviä supersankareita. Paljon ihmisiä on loukkaantunut kun nopeat supersankarimme ovat luulleet pystyvänsä juoksemaan betoni seinän läpi. Sankareiden lisääntyessä ne ovat myös alkaneet tapella keskenään oikeuden mielisimmän sankarin paikasta.

Nopeasti leviävän epidemian myötä on myös syntynyt uusia kauppoja, jossa myydään supersankari vaatteita ja muita hyödyllisiä tavaroita. Tälläiset kaupat ovat nouseet suureen suosioon. Tässä liikeideassa on kyllä suuri tartunta riski asiakkaiden ja myyjien välillä. Näittä kauppoja uhkaa kuitenkin lopettamis vaara sillä tutkijat ovat todenneet lapsia parantaessa, että on parempi yrittää keskittää sairastuneiden ajatukset heidän omiin realistisiin vahvuuksiin, eikä ruokkimaan mielikuvituksellista sankari maailmaa. Sairastuneille lapsille on järjestetty muutama päiväkotiryhmä, jossa heitä yritetään parantaimage

Hetki auringossa

Normaali

Vietin viime viikon perheeni kanssa etelän lämmössä Kreetalla Chaniassa. Oli rentouttavaa aloittaa kesäloma siellä. Lentomme lähti lauantaina 4.6 viideltä aamulla Helsingistä. Lähdin matkaan manuaalisella pyörätuolilla, koska esteettömyydestä ei voi olla täysin varma. Lentokoneeseenkin siirtyminen kävi kätevästi. Ensin minulta kysyttiin lähtöportilla tarvitsenko siirtymiseen apua. Kun kerroin tarvitsevani, paikalle saapui kaksi miestä, jotka nostivat minut kepeästi pienempään tuoliin, joka mahtui lentokoneen käytävälle. He auttoivat minut myös istumaan lippuuni merkitylle paikalle.

Perille päästyämme lähdimme minibussin kaltaisella ”taksilla” kohti hotelliamme. Siinä oli ikävä kyllä korkeat rappuset ja kapea ovi ennen kuin sisälle pääsi. Ensimmäinen päivä meni lähinnä voimia keräillessä, koska kaikki olivat niin väsyneitä. Kävimme myös kokeilemassa toista uima-allasta ja syömässä lähiravintolassa. Otin pasta carbonaran, joka oli muuten erityisen hyvää.

Sunnuntaina menimme hotellimme aamupalabuffettiin. Minun lempparikseni muodostui ehdottomasti pekoni ja appelsiinimehu, joita löytyikin joka aamu tarjottimeltani. Sitten piti käydä kiertämässä vähän lähiympäristöä. Kauniina rehottavat kukat ja palmut toivat mukavaa lomatunnelmaa. Pysähdyimme virkistävälle jäätelölle hiekkarannan tuntumaan. Vaikka meri näytti kiehtovalta siinä kuumuudessa, päätimme kuitenkin suunnata uima-altaalle. Illalla syömästä tultuamme opetin mummin ja vaarin pelaamaan Unoa.

IMG_1083.jpgMaanantai sekä tiistai kului uiden ja aurinkoa ottaen. Rakastan uimista yli kaiken. Vedessä voi tuntea olevansa niin kevyt. Lisäksi liikkuminen on helpompaa kun maan päällä. Sain pitkästä aikaa uiskennella sisarusteni kanssa. Meillä oli todella hauskaa. Pääsin jopa uudelle uimapatjalle loikoilemaan. Se oli verraton kokemus, vaikka en alkuun ollutkaan niin innokaasti siinä mukana. Uimisen jälkeen tai sitä ennen luin aina kirjaa auringon kutitellessa varpaitaini. Siinä hetkessä oli helppo syventyä kirjaan ja olla kokonaan toisessa maailmassa. Ruokakin oli molempina päivinä mainiota. Maanantaina söin meren elävistä koottua pastaa ja tiistaina sain makuhermoja hellittelevän kana-juustopastan. Iltaisin pelasimme parvekkeella useita eri korttipelejä esim. maijaa…

Keskiviikona lähdimme ajelulle vuoristoon, koska oli hieman kylmempi päivä ja satoi. Olimme tilanneet taksin reissua varten. Auto oli parempi kuin tullessa, koska siinä oli liuku-ovi eikä hankalia rappusia. Kuskikin oli ystävällinen. Saimme kuulla kiinnostavia asioita Kreetan kulttuurista samalla, kun hän ajeli kapeita mutkaisia vuoristoteitä. Pysähdyimme myös kreikkalaiselle salaatille.
Täytyy myöntää, että vuoristossa oli mahtavat näkymät.

Torstaina oli kaupunki päivä. Sama avulias kuski haki meidät. Olin yllättynyt, kun hän halusikin nostaa minut autoon. Kävimme Chaniassa museossa, jossa oli hautoihin veistettyjä jumalia, vanhoja mosaiikkeja ja esineitä. Pää-asiassa olimme kaupoissa. Ostin kauniin pihkakaulakorun sekä hopeisen korun, jossa oli helmi ja liila ruusu. Monissa kaupoissa oli koruja ja avaimenperiä, joissa oli sininen silmä, joka kuulemma tuo onnea. Valitsin mukaani sellaisen avaimenperän.

IMG_1286.jpg

Perjantai oli viimeinen kokonainen päivä. Aamulla sisarukseni laittoivat jalkansa kalojen syötäväksi, ja minä sain puolestani kynsihoitoa. Siirryimme lähikaupan ja hotellin kautta viimeistä kertaa uima-altaalle. Uin harjoitellen erilaisia tekniikoita. Kiersin jopa kokonaisen altaan reunaa pitkin. Uimisen välissä join suklaapirtelöä ja söin perheeni kanssa ranskalaisia. Olin tämän viikon aikana suorastaan ihastunut suklaapirtelöön. Herkuttelun ja lämmittelyn jälkeen taas uimaan. Illalla pakkasimme ja katselimme viimeistä kertaa parvekkeeltamme yön pimeän taivaan joukossa vilkkuvia kaupungin valoja.

Loma oli kovasti odettettu ja viikon alussa aika tuntui pitkältä. Se kuitenkin hurahti nopeasti. Matka täytti odotukset, mutta silti oli ihanaa palata kotiin. Viikon jälkeen oli myös mukava jälleennäkeminen ystävien kanssa, joita oli ollut ikävä.

Junior Games 2016

Normaali

Olin muutama viikko sitten Kuortaneella Junior Games kisoissa 13-14.4. Ne ovat tarkoitettu näkö, kehitys- ja liikuntavammaisille sekä elinsiirron saaneille nuorille. Lajeina siellä on boccia, puhallustikka, keilailu, salibändi, uinti ja maalipallo. Osallistuin kaikkiin muihin paitsi maalipalloon. On mahtavaa, että tällaisia tapahtumia järjestetään, vaikka nykyään mukaan lähteminenkin on säästöjen takia aina vaakalaudalla.

Lähdimme aamulla yhdeksän aikaa bussilla kohti Kuortaneen urheilu-opistoa. Sinne on ainakin 5 tunnin matka, mutta onneksi oli hyvää seuraa, tukevat eväät, kännykkä, tabletti ja kuulokkeet. Pysähdyimme kerran ja ostin perinteisen taivaallisen pehmiksen. Äänestimme myös menomatkalla koulumme kapteenin. Lisäksi kävimme vielä läpi ensimmäisen päivän ohjelman ja boccia joukkueet. Sain mahtavan joukkueen.

Vihdoin saimme huokaista helpotuksesta kun pitkä ja puuduttava bussi matka oli ohi. Ensimmäisenä oli avajaiset. Niissä pamautetaan ilmoille koulun kannustushuuto, samalla käydään läpi kisan osallistujat ja toivotetaan kaikki tervetulleiksi. Avajaisista tulee ihanaa urheiluilman tuntua. Kannustimme kävelevien sarjan sählyn pelaajiamme, kunnes alkoivat omat boccia pelimme.

Boccia on jännittävä laji. Ensin neuvon avustajaa tarkkaan niin, että kouru osoittaa valkoista palloa kohti etäisyydet ja voiman huomioon ottaen ja sitten vaan päästää menemään. Silti ei voi ikinä olla varma, minne pallo menee. Tilanne voi kääntyä päin vastaiseksi yhdellä heitolla. Siksi joka heitolla saa suurin piirtein pidätellä hengitystä jännityksestä. Avustajallani oli varmaan hauskaa seurata tilanteen mukaan vaihtuviani ilmeitäni näkemättä kentälle. Voitimme molemmat sen päivän pelit.

Puhallustikka oli seuraava lajini. Olin harjotellut sitä paljon jumpparini kanssa. Tikka puhalletaan mustasta putkesta tauluun. Avustaja liikuttaa putkea ohjeideni mukaan ja sitten puhallan vaan nopean ja napakan puhalluksen. Sain 84 pistettä, joka oli sen päivän paras tulos. Illalla olin katsomassa maalipalloa, jossa koulumme voitti kultaa. Sen jälkeen oli railakas bilekeilaus kavereiden kanssa. Majoitukselle päästyämme vielä höpötelimme ja kikattelimme hyvän tovin ennen nukahtamista.

Aamulla unen pöpperössä tukevan buffetin jälkeen piti hypätä altaaseen. Jännitin uintiani todella huimasti. Entä jos en jaksaisi uida 25 metriä. Altaaseen päästyäni aloin vaan uimaan täysillä tietämättäni edes pääsenkö perille. Kannustuksesta sain älyttömästi voimaa. Niinpä pääsin tasaiseen tahtiin perille. Tein uuden ennätyksen 8.59 aika kun viimeksi se oli lähemmäs kahtakymmentä minuuttia. Olin todella ylittänyt itseni jälleen, koska olin omin pikku kätösin ja voimin vetänyt itseni maaliin. Sen jälkeen kävin pikaiseen keilaamassa ja syömässä, koska sähly peli oli alkamassa. Sen me hävisimme, mutta sitkeää taistelua oli siitä huolimatta.

Bocciassa pääsimme finaali peliin. Luulimme pitkään, että voitamme sen, koska johdimme viimeiseen erään asti. Tilanne kääntyi kuitenkin yllättäen. Tietysti se vähän harmitti, mutta hopee ei oo häpee. Sain myös hopeaa sählystä ja puhallustikasta. Uinnista tuli osallistumis mitalli. Se on muuten hieno tunne kun oma nimi sanotaan palkintojen jaossa ja saa huristaa eteen aploodien saattelemana. Paluumatkalla kaikki oli varmasti väsyneistä, mutta onnellisia.image

 

 

 

 

Luovaa kirjoittamista

Normaali

Olen käynyt vuoden alusta alkaen luokkalaiseni kanssa sanataide koulussa. Olen oppinut siellä uusia asioita luovasta kirjoittamisesta. Nyt voit lukea muutaman siellä kirjoittamani pätkän. Aluksi saamme jonkun aiheen, mistä kirjoitamme. Seuraavassa tekstissä piti kirjoittaa, jostain käsitteestä tai tunteesta niin kuin se olisi oikea eläin. Tälläisiä tekstejä tehtiin kaksi, negatiivisesta ja positiivisesta käsitteestä.

Se on aluksi pienenä hahmojen sisällä. Se pikku hiljaa kerää itseensä voimaa levitäkseen. Se on kuin pukki, joka kerää kaiken mahdollisen. Kun se alkaa levitä sitä on vaikea pysäyttää. Se muistaa kaiken. Mustavalkoisena kiintyvänä olentona sen on mahdoton erottaa muita värejä. Se on yksinkertainen. Se voi elää milloin vain ja minkä kokoisena vain. Se on kuin sairaus joka ei lakkaa leviämästä. Sillä ei ole syvyys näköä. Joko se valloittaa kaiken tai sitten pysyy piilossa. Tämä leviävä otus on ennakköluulo. Sen voi häätää kohtaamalla.

Onnistuminen on pieni eläin, joka jyrsii hampaillaan monimutkaisia käytäviä maan alle. Se syö ainoastaan multaa, jota onnistuminen saakin mielinmäärin kaivaessaan hampaillaan. Onnistuminen lisääntyy taidon ja ilon avulla. Onnistuminen on yleinen etenkin suurien asutusten läheisyydessä, koska ihmisten rakennuksista hehkuu usein lämpöä. Kun taas harvaan asutuilla seuduilla se ei menesty kylmyyden vuoksi.

Onnistuminen on soikean muotoinen keltainen eläin, joka on silkin pehmeä. Onnistuminen pärjää huonosti tarha olosuhteissa, koska se on niin herkkä. Se huomaa äärimmäisen helposti teko olosuhteet. Sitä on yritetty kasvattaa Amerikassa ja siellä se on jotenkin onnistunut, koska on saatu melkein aidot olosuhteet. Jalostettuna se menestyy mainiosti Afrikassa. Jos haluaa kasvattaa Onnistumista pitää olla lämmintä, ja ravinteikasta multaa vauhdikkaan asumuksen alla. Monesti vauhdikasta asumusta ei koeta tärkeäksi, vaikka se on.

image

Yhtenä kertana kirjoitimme absurdeja tekstejä. En ole itse hirveästi kirjoitellut sellaisia, mutta se olikin yllättävän kivaa. Piti kirjoittaa joku päivittäisessä käytössä oleva esine eläväksi. Hetken mietittyäni päädyin kirjoittamaan puhelimeni raskaista työpäivistä. Valitsin tämän kirjoituksen tähän juttuun, koska se oli mielestäni onnistunein ja hauskin.

Olen aina valmiina ja käytettävissä oleva luuri. Lataudun hetkessä, eikä minulla ole juuri milloinkaan lomaa, koska joudun olemaan aina valmiina uusien viestien ilmoituksille. Lisäksi joudun olemaan päivästä toiseen pilkkopimeässä repussa minua kolhivien kirjojen joukossa. Silloin tällöin joudun soitattamaa kovaan ääneen tylsää musiikkia tai toimimaan tilapäisenä laskimena ja kääntäjänä. Osaan olla myös mainio viihdyttäjä peleineni ja kirjoineni kanssa. Eikö joku voisi joskus pärjätä ilman minua. No nyt saa, koska olen lähtenyt ainaki muutaman viikon pituiselle lomalle lämpimään ja valoisaan Espaniaan. Nyt kännykkä friikki perhe saa pärjätä ilman älyä, koska nappasin mukaani matka seuraa.