Aina, kun menen uuteen ympäristöön tai kuljen kadulla, herätän ihmisissä jonkin sortin oudoksuntaa. Erilaisuus saa monet hämmästymään ja käyttäytymään yllättävästi, etenkin sellaiset ihmiset, jotka eivät ole nähneet liikuntarajoitteisia tai muita vammaisia. Kohtaan monesti tilanteita, joissa minulle yritetään olla yltiöpositiivisia. Tarkoitus on usein hyvä, mutta loppujen lopuksi kommenteista saattaa tulla vain paha mieli. Miten vammaisiin olisi hyvä suhtautua ja miten ehkä ei?

Ystävällistä käytöstä saatetaan osoittaa kehumalla esimerkiksi näin: ”Onpa ihanaa kun sulla on pukemispalvelu!” Okei, no onhan se tavallaan hienoa, että on mahdollisuus avustajaan, joka auttaa pukeutumaan kun ei itse pysty. En silti haluaisi kutsua avustamista minkäänlaiseksi ”palveluksi”. Lisäksi tekisin tuollaiset jutut mieluusti itse, jos vain mitenkään pystyisin. Tuosta kommentista tulee lähinnä kyvytön ja turhautunut olo. Toisaalta ymmärrän, että tarkoituksena tuskin on ollut pahoittaa mieltä, vaan ehkä etsiä vammaisuudesta etuja. Mutta ei se ole vain etu vaan välttämätön apu. Eikä minun tilanteestani tarvitse etsiä hyviä puolia. Olen ihan tyytyväinen näin.

 ”Voi vitsi sulla on helppoa, kun voit pitää korkokenkiä, eikä sun jalat väsy niitten kanssa kävelystä, koska istut pyörätuolissa.” Tämä on kommentti, johon olen törmännyt muutaman kerran. Tarkoituksena on varmastikin jälleen keksiä sähköpyörätuolin hyviä puolia. Totuus on kuitenkin aivan toinen. Pyörätuolissani on jalkojeni pituudelle asetetut jalkalaudat. Niiden vuoksi korkokenkien käyttö on ylipäätään mahdotonta, koska nilkat vääntyisivät niin outoon asentoon, että niitä alkaisi sattua oitis. Lisäksi polvet nousisivat luonnottoman korkealle ja näyttäisin siltä, kuin olisin kyykyssä. Eikä voi myöskään väittää, etten väsy liikkumiseen. Ohjaan sähköpyörätuoliani kädellä ja täytyy myöntää, että sekin väsyy niin kuin jalatkin.

Korkokenkien sijaan hankin hiljattain ihanat bling bling lenkkitossut. Ne ovat mukavat ja nätit.

Nykyajan nuoret saattavat käyttää sanaa vammainen kirosanana tai merkkinä huonommuudesta. En pidä siitä, että tosi asiaa rinnastetaan haukkumiseen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tämä olisi kielletty puheenaihe. Päinvastoin joskus asioista on tarpeen puhua.  Ihminen, joka on sinut vammansa kanssa, voi heittää siitä myös läppää. Esimerkiksi kotona saatamme heittää läppää liikuntarajoitteisuudestani ja se on vain hauskaa. Ei asioita pidä ottaa liian vakavasti!  

Alakoulussa luokallemme tuli sijainen, joka ei antanut minun lukea ääneen kuten muut luokkalaiset. Kysyin asiaan syytä ja sain hitaan lässytyksen seasta ongittua, että hän luuli todella etten osaa lukea, koska istun pyörätuolissa. Järkytyin, että joku voi ajatella niin tuntematta minua.

Vammaisille ei myöskään tarvitse hymyillä yltiöpositiivisesti, vaan kanssamme voi keskustella ihan normaalisti. Eli kun näät erilaisen ihmisen, älä tee mitään omia tulkintoja. Sen sijaan suhtaudu häneen, kuten kehen tahansa henkilöön ja tutustu häneen ennakkoluulottomasti.