Suureksi osaksi minuun on vaikuttanut vanhempieni kasvatus, lähellä olevat ihmiset sekä tietysti sairauteni, joka vaikuttaa väistämättä siihen, miten ihmiset kohtelevat, ja sitä kautta miten itseni nään.  

Ilman hyvää kasvatusta ja turvallista ympäristöä minusta ei olisi tullut tällainen. Lapsena en ole ajatellut olevani erilainen kuin muut, sillä minua kohdeltiin samanlaisena lapsena kuin sisaruksianikin. Näin sen pitäisi ollakin. Jos vanhempi huolehtii liikaa ja järjestää aina asiat valmiiksi minusta olisi tullut ujo ja sisäänpäinkääntynyt. Enkä uskaltaisi vieläkään liikkua itsenäisesti. Minusta saattaisi tuntua, etten pysty osallistumaan mihinkään, jos olisin saanut kotona erityiskohtelua ja jos minun olisi annettu ymmärtää, että olen hankala autettava. Näin ei ole kuitenkaan tehty, vaan olen päässyt mukaan kaikkialle, minne perheeni on mennyt. Eikä mukanaoloni ole ollut hankalampaa, eikä siitä ole tehty numeroa. Siitä olenkin päätellyt, että voin tehdä melkein kaikkea.  Minulle on sanottu vaan aina, että saan mennä yksin erilaisiin tapahtumiin, jos koen itse, että pärjään. 

Lisäksi kouluympäristö on vaikuttanut minuun suurella tavalla. Peruskoulussa olen vääntänyt monta vuotta siitä, pystynkö kirjoittamaan koevastaukseni itse. Sikäli outoa, että asiasta on tarvinnut taistella. Luulisi nimittäin, että minun annettaisiin itse kertoa, mitä pystyn tekemään, ja missä tarvitsen apua, mutta ei. Koulussani pääteltiin, etten pysty kirjoittamaan itse. Tästä päähänpinttymästä joidenkin oli vaikea päästä eroon. Lisäajan saaminen kokeisiin oli myös haastavaa. Koulussani ajateltiin kenties, että jos ei ehdi kirjoittaa koeajassa, avustaja kirjoittaa puolestani. Minä taas ajattelen, että olemassaolevat taidot pidetään yllä niin kauan kuin mahdollista. Tämä ja lukuisat muut tapahtumat ovat koulineet minusta kovan luun ja tehnyt sinnikkään. Nykyään voin olla tyytyväinen siitä, etten ole antanut periksi. Kirjoitan edelleen lukiossa pitkiä kokeita esseevastauksineen, vaikka olen kuullut peruskoulussa, ettei se lukiossa kohdallani tule onnistumaan.

 Sairaudellani ei kuuluisi olla merkitystä siihen, millainen olen ja miksi olen nyt tässä, mutta usko pois ilman diagnoosiani en olisi minä. Olisin joku ihan toinen. Esimerkiksi en voi tietää varmaksi olisinko tullut lukioon, jos pystyisin tekemään käsilläni enemmän. Toisaalta saattaa olla, että olisin kuitenkin tullut, mutta sitähän emme saa ikinä tietää.