Mistä blogin nimi on tullut?

Normaali

Musiikki on voima varani iloissa, suruissa kuten myös arjen pyörityksessä. Onneksi maailmassa on niin paljon erillaista musiikkia kaikille, jotta joka tilanteeseen löytyisi oikean tyylistä musaa. Tunteeseen sopivan sävelen lisäksi mielestäni tärkein on ehdottomasti sanoma. Tietysti on myös paljon musiikkia, joka on enemmän tanssimista varten, eikä siinäkään mitään vikaa ole, vaikka sellaisessa musiikissa ei varsinaista tarinaa olisikaan.

Kun aloin miettiä blogin nimeä mieleeni ei aluksi juolahtanut juuri mitään. Kyselin ensin hieman perheeltäni. Heillä oli ideoita, vaikka kuinka paljon. Ehdotuksista nappasin kuitenkin äidin ehdotuksen, joka oli joku biisin nimi.
Aloin heti miettiä kuumeisesti kaikkia Haloo Helsinginimage biisejä, koska se on lempi bändini. Mikä biisi liittyisi sanomaltaan parhaiten blogini?

Potkulaudalla Pariisiin tuli mieleeni siitä, että olen lauleskellut sitä melko paljon. Erityisesti silloin kun on tuntunut siltä, että minua ei hyväksytä tai kohdellaan väärin sairauteni vuoksi. Laulu kertoo erilaisuudesta pienen lapsen näkökulmasta. Mielestäni se on hyvin kuvattu ja sopii muutenkin moneen tilanteeseen.

Biisi kannustaa ainakin minua elämään normaalisti sairaudestani huolimatta. Se antaa rohkeutta uskomaan ja puolustautumaan. Sitä kuunnellessa tulee sellainen olo, että kaikilla on samat mahdollisuudet tehdä asioita erilaisuudesta huolimatta. Lisäksi siinä on hyvä asenne josta tulee positiivinen fiilis.

Itse asiassa laulu sopii kaikille, koska me olemme erilaisia. Lyön, vaikka vetoa, että maailmassa ei ole kahta prikulleen samanlaista ihmistä. Tämä olisi aika tylsä paikka jos kaikki olisi samanlaisia. Mielestäni kiusaaminen tyhmää. Sitä saatetaan perustella sillä, että toi on ”outo”. Siinä ei ole kerta kaikkiaan mitään järkeä, eikä kyllä kiusaamisessa yleensäkään. Muutenkaan en ymmärrä sitä, että on muka normaaleja ja epänormaaleja ihmisiä. Kaikki on mielestäni samanarvoisia.

Mutta joka tapauksessa yritän kirjoittaa blogiini mielipidekirjoituksen tapaisia juttuja, sekä kaikkea muuta mahdollista. Kuvat piirrän yleensä itse ipadilla. Yritän julkaista juttuja joka toinen viikko, mutta jos en keksi millään mitään vähintään kerran kuussa. Toivon, että pidätte blogistani ja alatte seuraamaan minua. Laittakaa muuten ihmeessä kommenttia jos tulee mieleen.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s